YHDEKSÄNVUOTIAS

FOCUS ON FASHION | Yleinen

ysi1

Yhdeksän vuotta on pitkä aika. Yhdeksässä vuodessa olen asunut neljässä eri osoitteessa, ollut onnellinen, ollut surullinen, ostanut veneen, hankkinut koiran, kirjoittanut ylioppilaaksi, opiskellut itselleni tutkinnon, opiskellut paljon muutakin aina stailaamisesta viittomakieleen, haahuillut päämäärättömästi ympäriinsä, toteuttanut unelmia, matkustanut 15:ssä eri maassa, omistanut kolme autoa, saanut uusia parhaita ystäviä, säilyttänyt vanhat parhaat ystävät, oppinut elämästä, kasvanut teinistä aikuiseksi, työskennellyt kahdeksassa eri yrityksessä, oppinut syömään juustokakkua, syönyt juustokakkua aivan liikaa, löytänyt omia juttuja, tehnyt vääriä valintoja, oppinut virheistä, huomannut kaikella olevan tarkoituksensa, rakastunut joogaan, ymmärtänyt metsien upeuden, murtanut sormeni, matkustanut yksin, hankkinut ruohonleikkurin ja paljon, paljon muuta.

Nämä kaikki yhdeksän vuotta olen myös kirjoittanut tätä blogia. Aivan hullua. Aivan hullun pitkä aika!


Posted in Yleinen and tagged , by Salla.