WHEN IN ROME

Kotiin ja arkeen palattu! Olin koko eilisen päivän ihan järkyttävissä kokovartalokivuissa ja kiitin ylempiä voimia pääsiäismaanantain sekä buranan olemassaolosta. Onneksi aamulla kaikki kolotukset olivat hävinneet kuin tuhka tuuleen ja arkeen paluu onnistui mukavasti. Tosin ajatukset ovat vieläkin ihan Roomassa. En usko, että mikään muu kaupunki on koskaan ennen vaikuttanut minuun yhtä suuresti. Minne ikinä menikään, oli ympärillä toinen toistaan umpeampia rakennuksia ja historiallisesti arvokkaita nähtävyyksiä. Kolme kokonaista päivää kaupungissa oli todella vähän, mutta luulen, että edes kuukausi ei riittäisi Rooman perinpohjaiseen koluamiseen. Ennen kuin alan kunnolla purkaa matkakuvia ja ajatuksiani reissusta, heitän tähän väliin yhdet pikaiset asukuvat pitkästä aikaa!

HAME – H&M, PUSERO – VILA, LAUKKU – DKNY; KENGÄT – ADIDAS, JAKKU – H&M, KELLO – GUL (saatu)

roomasu1

Kuinkas muuten kävikään Stan Smithien kanssa? Vielä viime keväänä olin varma, että nuo tennarit eivät ole mun juttuni, mutta niin sitä vaan taas mattimyöhäisenä innostuttiin! 

Mitä mieltä olette asusta: söppänää vai reppanaa?


Posted in and tagged by Salla.