KEVÄTTÄ KOHTI

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Huh, en ole vieläkään täysin toipunut viikonlopusta. Meillä oli tosiaan lauantaina Onneksinytissä lasten taidepäivä ja sunnuntaina järkättiin blogikirppis tiloissamme. Päälle vielä namsiat ja muut tunnit suunnitteluineen. Voin kertoa, että tämä vapaapäivistä vapaa elämäntyyli ei ehkä kuitenkaan ole ominta mua. Ei sillä, että olisin sen koskaan kuvitellutkaan sopivan itselleni, mutta ajattelin selviäväni edes hiukan pidemmälle ennen kuin tarve omasta ajasta ja levosta muuttuu niin kriittiseksi, mitä se tällä hetkellä on. 

Nyt olenkin sitten vain maata pötköttänyt työpäivien jälkeen ja yrittänyt taikoa uutta energiaa itseeni. Kokeillut pitkää lenkkiä, kokeillut syödä koko jääkaapin kerta heitolla tyhjäksi, kokeillut x-asennossa makaamista, kokeillut d-vitamiinipurkkia ja kokeillut nettishoppailua. Silti yhä aivan yhtä taju kankaalla kuin sunnuntai-iltanakin. Mutta ei huolta, mä olen maailman viimeisin ihminen, joka ajaisi itsensä piippuun. Siispä rötvään ja laiskottelen seuraavatkin päivät juuri niin paljon kuin tarve vaatii. 

Mutta hei, pienet tuuletukset sille, että kuukausien maanantai eli tammikuu on nyt taputeltu. Täällä on alettu haaveilla keväästä oikein antaumuksella. Blogikirppikseltä hommasinkin jo uudet kevätarskat aurinkoisten päivien varalle. Viimeistään sen mollukan avulla nimittäin saa taiottua ne kadonneet energiat triplana takaisin! ♥

P.S. Käykäähän kurkkaamassa Iinan video blogikirppikseltä!


Posted in Yleinen and tagged , , by Salla.