SKIN SAVIOR

Kaupallinen yhteistyö / Swiss Clinic

Oma ihoni on kenkkuillut epätyypillisesti jo viime syksystä saakka ja tuntuu, että olen kokeillut kaikkea, mitä nyt vain kokeilla voikin. Etenkin leuan alue sekä suunympärys on aika ajoin ikävän näppyinen ja viisaana tyttönä tietysti ajaudun aina pahentamaan tilannetta räpelöimällä, puristelemalla ja raapimalla näpyt kunnon ruviksi. Sinkkivoiteen kanssa on lotrattu, kasvohoidoissa on ravattu, puhdistustuotteita on vaihdeltu jne. Omat ihon epäpuhtauteni viittaavat alueellisesti hormonaalisista syistä johtuviin näppyihin, mutten ole saanut jäljitettyä, mistä nuo hormonaalisetkaan muutokset johtuisi. 

Nyt olen kuitenkin löytänyt jotakin suurempaa. Nimittäin yhteistyön tiimoilta saamani Swiss Clinicin Skin Renewal -hoitosetti on tepsinyt omaan ihooni mielettömän hyvin! Hoitosettiin kuuluu jo legendan maineeseen noussut Skin Roller -ihorulla sekä Rejunevating Serum. Jokainen ihonhoidosta yhtään kiinnostunut on varmasti lukenut mikroneulauksesta ja ainakin omalla kohdallani se toimii mahtavasti. Rullailen aina iltaisin ihoni ja vielä aamulla tunnen päivävoidetta levittäessäni, että ihossa todella on tapahtunut ja tapahtuu jotakin. Mikroneulaus ei satu lainkaan, vaan tuntuu oikeastaan vain mukavalta. Ihorullan käytön jälkeen levitän iholleni tuota uudistavaa seerumia, joka sisältää kollageenin tuotantoa tehostavaa betaglukaania.

Toinen ihoon liittyvä huolenaiheeni on sen ikääntyminen. Alan huomata jo pieniä juonteita kasvoissani ja toivon, että mikroneulaus sekä seerumi häivyttävät ajan kuluessa myös ikääntymisenmerkit tiehensä. Renewal -hoitosetti lupaakin nuorentaa ihoa sekä tehdä siitä kimmoisamman ja heleämmän. Ainakin epäpuhtauksien eliminoimisessa se on mahtava, mutta jään odottelemaan, josko vaikuttaisi myös näihin vanhenemisen mukanaan tuomiin ylläreihin.

Kuinka moni teistä on kokeillut mikroneulausta?


Posted in and tagged by Salla.