KAKSI VIIKKOA HOTELLISSA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Kaupallinen yhteistyö / Torget Apart Hotel

Kylpyhuoneremonttini alkaa viimein olla valmis ja evakkokiertueeni on tulossa tiensä päähän (luojan kiitos!). Ensimmäinen viikko meni Saksassa (paitsi viikonloppu remppasotkun keskellä kotona ilman vessaa – ei ollut häävi kokemus), seuraavat kaksi viikkoa Torget Apart Hotelissa yhteistyön merkeissä ja viimeinen rutistus ystäväni isoäidin mökillä.

Olen aivan uskomattoman kiitollinen Torget Apart Hotellille pelastamisestani, sillä ilman heitä olisi tämä turnee osoittautunut huomattavasti rankemmaksi. Kotona ei kerta kaikkiaan voinut olla, ystävien nurkissa lorviminen ei tuntunut houkuttelevalta ja mökki ilman juoksevaa vettä oli suihkuttomuudesta johtuen melkoista säätämistä.

Saatiin tosiaan Torget Apart Hotelin lemmikkihuone kahdeksi viikoksi käyttöömme ja oli kyllä ihan nappivalinta. Ensinnäkin sen takia, että huoneessa oli jääkaappi ja viereisellä käytävällä sekä pesutupa että keittiö. Ilman niitä en välttämättä olisi selvinnyt täysissä järjissäni tähän päivään saakka. Kolmessa viikossa ehtii kertyä melkoinen pyykkivuori (etenkin, kun omistaa koiran ja ulkona on loskakeli) ja oli kiva, kun kaiken sai pestyä näppärästi hotellilla. Keittiön olemassaolo puolestaan piti huolen siitä, ettei syöminen riistäytynyt aivan käsistä ja sai myös itse tehtyä ruokaa. Näiden ominaisuuksien takia nimenomaan tämä hotelli oli aivan loistava  majoitusvaihtoehto tällaiselle hieman pidempiaikaiselle asumiselle.

Myös sijaintinsa puolesta hotelli oli kaikin tavoin helppo, sillä sijaitsee aivan Porin ytimessä torin laidalla ja vain pienen matkan päässä omasta kodistani. Hotellista löytyy 47 erilaista huonetta eli varmasti jokaiselle budjetille jotakin. Lisäksi Torgetilla on muitakin erilaisia majoitusvaihtoehtoja ympäri kaupunkia – löytyy viihtyisä Hostel Buisto sekä kalustettuja asuntoja ja perinteisiä vuokra-asuntoja. Lämpimästi ja vilpittömästi voin suositella tätä majoitusta!


Posted in Yleinen and tagged , by Salla.