Muistan, kun vuonna 2009 Suomen ensimmäistä blogiportaalia Indiedaysia oli alettu perustaa, ja Indien silloinen toimitusjohtaja teroitti meille (junalla jostain korven keskeltä saapuneille bloggaajille, joilla ei ollut mitään hajua siitä, mitä tuleman pitää), että olemme mielipidevaikuttajia. Vaikutamme ihmisten mielipiteisiin.

Tuolloin meininki oli aivan eri kuin tänä päivänä. Blogit keskittyivät ensisijaisesti oman elämäntyylin esittelyyn ja kaupalliset yhteistyöt olivat vielä siinä vaiheessa huomattavasti pienemmässä roolissa. Olisin naurahtanut äänekkäästi, jos joku olisi puhunut blogitekeleeseeni viitaten minun henkilöbrändistä, yleisön sitoutuneisuudesta tai oheiskanavieni engagement ratesta.

Toki blogit (etenkin muotiblogit) olivat jo tuolloin kulutushysterian tyyssijoja, mutta mukana oli myös paljon mielipidepostauksia ja tavallisia kuulumisia ilman taka-ajatuksia. Ei laskelmoitu sitä, että onko jokin kannanotto mahdollisten yhteistyökumppaneiden mieleen. Ei mietitty, millainen kannattaa olla, jotta saa paljon yhteistöitä. Ei mietitty, mitä on kannattavaa suositella, vaan suositeltiin just sitä, mistä tykättiin.

Sisko Savonlahti kirjoitti elokuussa Helsingin Sanomiin kolumnin: Mainostaminen on mainostamista, vaikka sitä kutsuisi vaikuttamiseksi. Kolumnissaan Savonlahti kiteyttää: ”Harva meistä haluaa enää nähdä mainoksia, ja yritykset tietävät sen. Siksi on alettu puhua ”vaikuttamisesta” ja ”vaikuttajista”.” Itse olen aina kokenut, että sana vaikuttaja liittyy ensisijaisesti muuhun kuin mainostamiseen, mutta tuon jutun jälkeen ymmärsin, miten kenties valtaosa sen kokee. Olen aiemmin ajatellut vaikuttamisen tietynlaisena suunnannäyttämisenä, mutta on ihan totta, että suuntaa näytetään lähinnä sen suhteen, mitä kannattaa ostaa. Ja valitettavan usein suositellaan jotakin, jonka ostamista olisi nimenomaan hyvä välttää. Kuten pikamuotia.

Mulla on meneillään vähän sellainen kausi, etten tiedä haluanko olla missään määrin minkäännäköinen vaikuttaja. Vaikuttajat tuntuvat olevan vähän pösilöitä (itseni mukaan lukien – olenhan mainostanut menemään ties mitä tilpehööriä). Kauas on tultu niistä ajoista, kun riemuitsin yhteistyöstä kauppakeskuksen kanssa tai lentelin ilolla Oslon muotiviikoille. Kauppakeskukset ja muoti eivät enää ole lempiasioitani.

Toisaalta olen myös viimein tajunnut, ettei kaikkiin yhteistöihin tarvitse lähteä mukaan. Tänä vuonna olen kieltäytynyt useammasta yhteistyöstä kuin mitä olen ottanut vastaan. Olen tehnyt paljon ajatustyötä sen suhteen, minkälainen ”vaikuttaja” tahdon olla. Mainostan mielelläni OP Kodin palveluita tai hyvää viiniä, mutta en halua antaa palstatilaa muovisille puhelimen kuorille. Yritän punnita huolella, onko mainostettava tuote tai palvelu tarpeellinen ja vastuullinen.

Instagramin puolella (storeissa) @sallajokin kerron, mikä muu minua kaikessa tässä vaikuttamisessa ja influenssöröinnissä risoo.

(Varmuuden välttämikseksi huomautan vielä, etten koe olevani tämän asian yläpuolella. Myös mun (ja olettattavasti suurimman osan teistä) arki ja työ ovat täynnä ristiriitaisuuksia, joista tahtoisi päästä eroon)