MIKSI LASTENTARHANOPETTAJISTA ON PULAA?

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Olen toiminut lastentarhanopettajana Turussa, Helsingissä sekä Porissa, ja työskennellyt niin yksityisissä kuin kunnallisissakin päiväkodeissa. Lastentarhanopettajan työssä on paljon hyviä puolia, mutta lähdin hankkimaan itselleni uutta koulutusta, koska aivan kaikki alaan liittyvät asiat eivät itseäni miellytä. Olisin toki voinut tutkailla löytyykö sosionomin työkentältä jotakin muuta itseäni kiehtovaa, mutta päädyin kuitenkin opiskelemaan kulttuurintutkimusta. Teen yhä edelleen opesijaisuuksia päiväkodeissa ja töitä olisikin tarjolla ihan jokaiselle päivälle – myös sijaispula on hälyttävä.

Omasta näkökulmastani katsottuna tässä on muutamia syitä siihen, miksi lastentarhanopettajista on huutava pula:

Sosionomien aliarvostaminen. Tällä hetkellä käydään vilkasta keskustelua siitä, onko sosionomien osaaminen riittävää opettajan tehtäviä varten. Tämä näkyy jossain määrin myös työpaikoilla ja sosionomit nähdään toisinaan ”kakkoskansalaisina” yliopistokoulutuksen saaneisiin opettajiin verrattuna. Tämä onkin johtanut siihen, että sosionomit saattavat saada tarpeekseen ja hakeutua muihin tehtäviin. Itse näen, että sosionomeilla on pedagogisten taitojen lisäksi paljon hyödyllistä osaamista esimerkiksi maahanmuuttajaperheiden tai lastensuojelun asiakkaiden kanssa työskenneltäessä.

Määräaikaisten sopimusten ketjuttaminen. Etenkin kunnallisella puolella tehdään sitä, että työsopimuksia kirjoitetaan vain vajaaksi puoleksi vuodeksi kerrallaan, jotta väliin jää joulu sekä kesäloma-ajat. Näinä aikoina päiväkodeissa on vähemmän lapsia, eikä koko henkilökuntamitoitusta tarvita. Asia onkin ratkaistu sillä, että pätkitään työntekijöiden sopimuksia. Tämä tapa toimia aiheuttaa työntekijöille huomattavaa stressiä, kun pitää jatkuvasti arvella, onko jatkossa töitä vai ei. Lisäksi työsopimusten määräaikaisuus voi vaikuttaa esimerkiksi aikuiskoulutustukiin ja lainan saantiin. Pisin tietämäni ketjutusjakso on ollut kestoltaan yli kolme vuotta. Täytyy silti huomauttaa, että määräaikaisille työsopimuksille voi olla hyviäkin perusteita.

Hyvinvointipalvelujen yksityistäminen. Vaikka määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen on lähinnä kunnallisten päiväkotien ongelma, on sillä puolella asiat noin muuten aika paljon paremmin. Yksityiset päiväkodit ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi henkilökunnan sairastuessa sijaisia ei välttämättä oteta tai sijaisena saattaa toimia vaikkapa päiväkodin johtajan puolikuntoinen isoäiti (been there). Yksityisissä päiväkodeissakin on toki isoja eroja, mutta ne kaikkein rajuimmat paikat saavat yhä niskakarvani pystyyn.

Matala palkka. Parhaimmillani olen saanut lastentarhanopettajana palkkaa n. 2400 euroa kuussa (brutto). Tämä on mielestäni todella vähän työmäärään suhteutettuna. Päiväkodissa työskentelevät ihmiset tekevät yhtä tämän yhteiskunnan tärkeimmistä töistä, eikä ainakaan tilipussin perusteella voi ajatella, että heidän työtään aivan älyttömästi arvostettaisiin. Esimerkiksi Helsingissä asuessa lastentarhanopettajan palkalla hädin tuskin tulee edes toimeen.

Ryhmäkoot. Juha Sipilän hallitus ajatteli, että päiväkodin aikuisille voisi heittää vähän lisää hommia. Sallittua ryhmäkokomitoitusta kasvatettiin niin, että yhdellä aikuisella saisi aiemman seitsemän sijaan olla kahdeksan yli 3-vuotiasta lasta vastuullaan. Tästä onneksi luovuttiin uuden hallituksen myötä. Oma mielipiteeni on, että joissakin kokoonpanoissa tuo seitsemänkin lasta on liikaa. Toisissa ryhmissä taas lapsia voisi olla vaikka kymmenen. Kaikki on suhteellista. Tähän ryhmäkokoasiaan liittyy vahvasti myös suhdeluvut ja niiden epäjohdonmukainen hyödyntäminen joissakin taloissa.

Luonnollisesti kaikki kuohunta, säästötoimenpiteet ja oman arvon kokeminen vaikuttavat myös henkilökunnan hyvinvointiin sekä jaksamiseen. Henkilökunnan hyvinvointi puolestaan vaikuttaa työpaikan viihtyvyyteen. Ja tämä kaikki kaikkein tärkeimpiin eli lapsiin.

Kannattaa lukea myös nämä:

Helsinkiläinen lastentarhanopettaja ei laittaisi lastaan päiväkotiin, jossa työskentelee

Varhaiskasvatuslakia sovelletaan väärin – kunnat kikkailevat lapsiryhmien koolla

Lastentarhanopettaja: ”Palkka on aivan surkea!”

Seuraa Instagramissa & Facebookissa


Posted in Yleinen and tagged by Salla.