Tammikuu 2019: Lupaan, että vuonna 2019 yritän mahdollisuuksien mukaan välttää uuden ostamista. Jos jotakin tarvitsen, pyrin hankkimaan sen ensisijaisesti kirpparilta tai kierrätettynä. En lupaa, etten osta enää ikinä mistään mitään, mutta lupaan punnita tarkemmin, mitä todella tarvitsen. Tämä on mielestäni asia, jossa mun tulee tänä vuonna tsempata.

Kuinka onnistuin?

Alku oli luonnollisesti hankalin. Olin tottunut viettämään aikaa shoppaillen ja vaateliikkeissä kierrellen. Olin kyllä himmannut osteluvauhtiani jo aiemmin ja pidättäytynyt pikamuotiketjujen houkutuksista melko kiitettävästi. Kaikkein hankalinta kuitenkin oli jollain tapaa se, että tylsyyden iskiessä kauppakeskusten kiertely ei enää ollutkaan vaihtoehtona aktiviteettilistalla. Jossain määrin koin myös, että minussa eli tietynlainen shoppaushimo, joka vaati hankkimaan jotakin uutta säännöllisin väliajoin pysyäkseni tyytyväisenä. 

Kirppikset olivat onneksi ratkaisu kaikkeen. Second hand -liikkeissä tehdyt löydöt tyydyttivät shoppailuhimojani ja kirpputorien aktiivinen kiertely oli apu myös tylsyyden iskiessä. Aika kirppishaukka olin jo ennen uudenvuodenlupaustani, mutta tämä projekti sai nostettua minut vielä leveliä korkeammalle. Loppuvuodesta aloin karsia myös kirppisshoppailun suhteen ja pääsin eroon vaatekaapin päivitysvimmasta. Aloin viimein ymmärtää, kuinka vähällä sitä pärjää, ja että tylsyyden iskiessä teen mielummin jotain kehittävämpää.

Vuoden varrella sattui toki myös muutamia repsahduksia. Heti helmikuussa mulla oli kuvaukset Saksassa ja vaatekaappi näytti mielestäni vuodelta 2013. Menin ja ostin itselleni kaksi uutta asukokonaisuutta. Huhtikuussa puolestaan palkitsin itseni uudella jumpsuitilla, joka kyllä kieltämättä oli aika hyvä ostos. Nämä olivat ainoat uutena hankitut vaateostokseni vuonna 2019, jos sukkahousuja ja alusvaatteita ei lasketa. 

Mun heikkous on aina ollut nimenomaan vaatteiden ostelu. Sisustusjuttujen, kosmetiikan. keittiövälineiden, elektroniikan tai muun haaliminen ei ole ollut kohdallani ongelma. Ylikuluttaminen ja väärien arvojen tukeminen olivat asioita, joista tahdoin tämän lupauksen kautta perinpohjaisesti eroon ja siinä myös onnistuin – paljon paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Projektin onnistumisessa auttoi aika paljon myös sisälläni kytevä ilmastoahdistus, joka pakotti näkemään asioita muun kuin oman navan kautta. Minun pinnalliset tarpeeni eivät ole hyvä syy edistää vääriä asioita.

Jatkossa tulen pitäytymään tällä samalla hyväksi havaitulla linjalla. Olo on jotenkin vapaampi, kun ei koe enää olevansa riippuvainen materiasta. Näin jälkeenpäin katsottuna ajattelen olleeni jollain tapaa jopa addiktoitunut. Se hyvä mieli ja tyydytys, jonka uudet vaatekappaleet toivat, ei ollut ihan normaalia.