Stuba-postauksia toivottiin, joten saamanne pitää!

Parasta on.. kun pääsen kauppareissulle mukaan. Sen tiedon saatuani juoksen huoneistoa päädystä päätyyn silmät innosta kiiluen. Autoreissuja parempaa ei olekaan!

Pelkään eniten.. kaivonkansia ja kierränkin ne kaukaa.

En itsekään ymmärrä.. miksi jotkut pojat ovat mielestäni ok, mutta toisille räksytän. Murisevia pikkukoiria kuitenkin juoksen karkuun.

Minulla on pakkomielle.. lähteä iltaisin kävelemään omalle pedilleni sillä hetkellä, kun vessasta kuuluu kilahdus äidin ottaessa hammasharjan mukistaan.

Hävettää, kun.. äiti alkaa pussailla kesken lenkin ihmisten ilmoilla.

Jos saisin yhden toiveen se olisi.. todennäköisesti joku tyttöystävän tyyppinen. Vaikka onhan noita jo muutama naapurustossa.

Paras luonteenpiirteni on.. kuulemma huumorintajuisuus. Mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan.

Omituisin tapani on.. Piilottaa kaikki isot luut hyvään jemmaan. En ole eläissäni järsinyt kunnon luita, vaan pelkästään piilottanut niitä.

Kammottavin hetki oli.. kun jouduin tiputukseen ja häkkiin eläinlääkärillä.

Kaikista pahinta on.. kun äiti kaivaa kynsisakset laatikosta ja tajuan, että se on menoa nyt. Viime kerralla käyttäydyin pitkästä aikaa asiallisesti, mutta yleensä irvistelen ja vilauttelen hampaitani.

Muut luulevat.. että olen vielä pentu. Uudet tuttavuudet kyselevät aina ikäni perään, vaikka tänä vuonna täytän jo kolme kokonaista vuotta.

En kehtaisi myöntää.. mutta saan joskus harvoin ruokaa pöydästä. Uskokaa tai älkää, mutta tästä huolimatta en ole mikään kerjäläinen, vaan osaan käyttäytyä asiallisesti muiden aterioidessa.

Tärkein taitoni on.. kerätä mahdollisimman isoja keppejä teiden varsilta kotipihalle. Tässä kuvassa yksi suurimmista saavutuksistani viime keväältä. 

Parasta ulkonäössäni on.. silkkiset luppakorvat ja kurttuilevat kulmat. Nenän alla nököttävästä viiksirivistöstäni olen myös ylpeä, vaikka mallinsa ja värinsä puolesta ne tuovatkin monelle mieleen erään ei niin kivan sedän Saksasta.