Minulla ja Porilla oli alkuun vähän vaikeuksia löytää yhteinen sävel, mutta nykyään meillä menee jo paremmin – omat lempiravintolanikin olen löytänyt. Jaan nuo kolme kovinta nyt teidänkin kanssanne, jos vaikka satutte joskus täällä päin piipahtamaan (kaikki lähelläkään asuvat ovat varmasti jo kokeilleet mun suosikkejani). Merkkaa kirjanmerkkeihin, mikäli arvelet olevasi esimerkiksi heinäkuisten jazzien jäljiltä nälissäsi!
THE MERRY MONK
The Merry Monk sijaitsee vajaan puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta, mutta on ehdottomasti tuon matkan arvoinen! Tämä Reposaaren helmi tarjoilee mahdollisimman tuoretta lähiruokaa gastropub-hengessä, ja on oma henkilökohtainen suosikkini kaikista lähimaillakaan sijaitsevista ruokapaikoista. Täällä olen syönyt ihan uskomattoman hyvän fish & chips -annoksen, herkullista leipäjuustosaalaattia sekä tolkuttoman mehevän härkäpapuburgerin. Maukkaat ranskikset, letkeä tunnelma ja viihtyisä miljöö! Myös kesäiltaisin kiva istuskelupaikka.
The Merry Monk / Satamapuisto 1, Pori
TORGET
Ehdin jankuttaa kyllästymiseen saakka siitä, että Porista ei saa kunnon pizzaa. Täällä asuvat luulevat, että ruoka nimeltä pizza on jokin säilykenanaksella tärvelty yöllinen lätty. Onneksi asiat ovat korjaantuneet paremmalle tolalle ja nykyään myös Porista saa varsin varteenotettavaa artesaanipizzaa. Luojan kiitos. Aiemmin fine dining -ravintolana tunnettu Torget otti ja repäisi muuntaen paikkansa pizzeriaksi, mistä minä henkilökohtaisesti olen hyvin kiitollinen. Arvosana 6/5.
Ravintola Torget / Eteläkauppatori 2 (sisäpiha), Pori
YAK & YETI
Olen jo vuosia ollut intialaisen ja nepalilaisen ruuan ylin ystävä. Helsingissä asuessani harmittelin, ettei mistään löydy mitään Turun Delhi Darbarin veroista intialaista. No, ei löydy täältäkään, mutta eräs superhyvät pisteet saava nepalilainen kuitenkin! Suosikkiannokseni Yak & Yetin tarjonnasta on Paneer Tikka Masala, jota itseasiassa aion tilata kotiini juuri nyt.
Yak & Yeti / Yrjönkatu 7, Pori
Huh, tulipa nälkä!