RUISSITON KESÄ

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Ruissiton kesä – ennakko-oletukseni: se ei voi mitenkään olla hyvä (tai ainakaan erityisen mieleenpainuva). Tänä vuonna kävi kuitenkin niin, etten yksinkertaisesti älynnyt rynnätä lippujahtiin riittävän ajoissa, vaan vasta muutama viikko sitten hoksasin, että ainiin Ruisrock, sehän on ihan pian. Aiempina vuosina mulla on aina ollut koti tai ainakin asunto Turussa, joten ehkä näistä olosuhteiden muutoksista johtuen pääsi käymään näinkin kriittinen lipsahdus. Tuska syvenee syvenemistään jokaisen katsomani somepäivityksen myötä. Sillä kyllähän te tiedätte, rakastan Turkua ja rakastan Ruisrockia ihan pohjattoman paljon.

Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että on hyvä kokeilla erilaisia juttuja, jotta tietää mikä itselle sopii. Nyt kokeilen kesää ilman Ruissia. Odotukset eivät ole korkealla, mutta luulen, että tämä vastoinkäyminen luo raivon ja itseinhon tuloksena syntynyttä energiaa, joka auttaa nauttimaan loppukesästä entistä suuremmalla draivilla. Ehkä loppukesä ei olisi yhtä mieletön ilman tätä äärimmäisen negatiivista kokemusta? Aiotaan silti kavereiden kanssa pakata kamat kassiin ja suunnata huomiseksi Turkuun nauttimaan Suomen kauneimman kesäkaupungin parhaasta kesäviikonlopusta. Pelkkä turkulainen ilmasto saa yleensä mielialani kohoamaan.

Muuten kesä on ollut aika mainio. Olen mökkeillyt paljon, pussaillut lehmiä, käynyt Lapissa, järkyttynyt RMJ:ssä (olin aavistuksen liian vanha niihin ympyröihin), seilannut pitkin poikin Suomea, kikattanut sekä Särkänniemessä että Linnanmäellä, elänyt jäätelöllä, ostanut satojen eurojen edestä mansikoita, veneillyt ja ollut kiitollinen jokaisesta kesämekkokelpoisesta päivästä. Vielä on muutama to do -juttu mielessä ja sen voin ainakin luvata, että yhdetkään haluamani festarit eivät enää jää väliin!

IHANINTA RUISSIA KAIKILLE TIENSÄ SINNE LÖYTÄVILLE, NAUTTIKAA!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , | 2 vastausta

PORIN KAUNEIN VAATELIIKE

FOCUS ON FASHION | Yleinen

YHTEISTYÖSSÄ WHITE BLOOM BEAUTY & LIFESTYLE

Ihan naapurissani kulman takana sijaitsee koko Porin kaunein vaateliike White Bloom, jossa kävin viime viikolla yhteistyön tiimoilta vähän kuvailemassa ja hipelöimässä toinen toistaan ihanampia mekkoja. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi White Bloomista saa myös kosmetologin palveluita, sillä myymälän yhteydessä toimii kauneushoitola. Samassa osoitteessa on siis melkeinpä kaikki, mitä nainen toivoa saattaa.

Myymäläpuolen tarjonta on ihan poikkeuksellisen ihastuttava ja vaatteita sekä asusteita löytyy niin Balmuirilta, Flatteredilta, Neo Noirilta, Malene Birgeriltä, Dante6:ltä, Syster P:ltä, Gauharilta kuin Gustaviltakin. Ihanien brändien lista on loputon, vaikka itse myymälä ei olekaan valtaisa. Lisäksi myynnissä on kosmetiikkaa sekä sisustustarvikkeita. Ei voisi millään uskoa, että niin pieneen kivijalkamyymälään mahtuu niin paljon upeita juttuja. Liike on minun tyyliselleni shoppailijalle kuin unelmien aarreaitta – valikoima hyvällä maulla harkittu, itseäni kiinnostavia brändejä sekä kivan erilaisia tuotteita, joita ei katukuvassa näy joka toisen vastaantulijan yllä.

Sain valita myymälästä muutamia kaunottaria itselleni ja päädyin Neo Noirin kukalliseen haalariin sekä kietaisumekkoon ja Gauhar Helsingin mielettömän upeaan korikassiin. Ihan täsmälleen tuollaista laukkua olin ihastellut Instagramissa mm. Miren Alósin kädessä. Täydellinen kesäveska!

Mikäli satut liikkumaan näillä main, niin kurkkaa ihmeessä White Bloomin myymälä!

WHITE BLOOM BEAUTY & LIFESTYLE / ITÄPUISTO 5 B, PORI

Kumpi asukokonaisuuksitani upposi teihin paremmin?


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , | 10 vastausta

KUKA OLEN?

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Itseäni rasittaa lukea blogeja, joista ei käy heti ilmi kirjoittajan elämäntilanne, ikä ja kaikki muu oleellinen. Siispä tässä kevyt koonti minusta ihmisenä:

-Olen Salla ja takana on 29 vuotta elettyä elämää (henkinen ikä max 19)

-Synnyin Forssassa ja lukion jälkeen muutin Turkuun, jossa viihdyin 9 vuotta. Turusta lähdin Helsinkiin 2017 tammikuussa ja 2017 joulukuussa löysin itseni Porista (still shocking).

-Täällä Porissa asun neljän hengen kommuunissa eli mulla on kolmen kämppistä (järjestely on havaittu melko epäihanteelliseksi mielenterveydelleni, mutta elämänkokemuksena enemmän kuin mielenkiintoinen)

-Kaikkein kallisarvoisin asia elämässäni on maailman komein koiralapseni Stuba, joka täytti toukokuussa 5 vuotta

-Koirasta huolimatta olen enemmän kissaihmisiä 

-Toiseksi tärkein asia elämässäni on kesän odottaminen ja neuroottisia piirteitä omaava säänkyttäys sekä siitä jauhaminen

-Olen kirjoittanut blogia tänään 18.6.2018 n. 11 vuotta ja 3 kk

-Blogin lisäksi työskentelen lastentarhanopena ja sisällöntuottajana

-Rakastan ruokaa, kokkaamista ja herkuttelua. Osani koko maan yhteenlasketusta jätskinkulutuksesta on arviolta 23%.

-Sairaushistoria: lapsuusiän epilepsia, kasvain suussa x 2, satunnaista pyörtyilyä

-Olen hysteerinen ihmissuhdepihtari ja salaan poikaystävieni olemassaolon viimeiseen saakka (vauvapalsta opetti olemaan hiljaa)

-IG: @sallajokin. Instagramissa päivityksiä huomattavasti blogia useammin.

-Pituutta 171 cm (tuosta yhdestä sentistä on tosin ollut vähän vääntöä)

-Juuri nyt: telkkarissa jalkapallo-ottelu ja kädessä elämäni ensimmäinen pitkävetolappu. (Englanti voittaa neljällä maalilla)

Jäiköhän jokin juttu vielä askarruttamaan vai oliko tämä tarpeeksi tyhjentävä?


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 4 vastausta