VIIKONLOPPUNA..

FOCUS ON FASHION | Yleinen

..kävin Tampereella moikkaamassa ihan pikkuriikkistä Pena-vauvaa, jolla oli takanaan vasta kolme viikkoa maanpäällistä elämää (lapsen virallinen nimi ei luojan kiitos ole Pena)

..hyödynsin tottakai Tampereen pizzatarjonnan ja roudasin kolme laatikollista Sitkoa kotiini

..kävin samalla reissulla kampaajalla, koska olin lauantaiaamuna erehtynyt värjäämään hiukseni violetiksi. Luulin käyttäneeni ihan tavallista sävyttävää ainetta, mutta kolme minuuttia levityksen jälkeen luin tarkemmin pakkauksen tuoteselostetta ja maininta ”shokkiväri” sai haukkomaan henkeä. Päädyin lotraamaan käsittelyn jälkeen niin sitruunalla kuin fairylläkin, mutta koska omat konstit eivät tepsineet, oli turvauduttava ammattilaisen apuun. 

..luin mielenkiinnolla itseäni koskevaa Jodel-keskustelua, joka sai toteamaan, että keskustelun aloittaja oli ihan oikeassa: Poria tulee solvattua vähän liikaa. Johtunee siitä, että mulla ja Porilla on vähän sellainen viha-rakkaussuhde. En ole vielä täysin myyty tälle paikalle, vaikka kesä on tehnyt tehtävänsä ja pientä ihastumista on ollut ilmassa. 

..poikkesin ihailemassa Rauman puutaloidylliä ja Poroholman biitsiä. Turussa asuessani kävin toisinaan nauttimassa Naantalin tunnelmasta ja Helsingissä asuessani puolestaan Porvoon meiningistä. Raumalla on ihan sama fiilis kuin noissa kahdessa!

..poukkoilin pitkin nettiä kyttäillen, missä kaikkialla on kesäalet jo alkaneet. Saldo oli lopulta aika laiha, mutta mm. yhteistyökumppanillani Ihanuus Lingeriellä starttasi alennusmyynnit tänään!

KIVAA ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE! ♥


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 2 vastausta

KOTIMAAN PARHAAT MATKAKOHTEET?

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Näin kesäisin ei kannata ostaa lentolippuja Aasiaan tai käydä ihailemassa Euroopan kauneimpia kaupunkeja, vaan kannattaa ottaa kaikki ilo irti omasta kotimaasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Koska itselläni on nyt kosolti aikaa säntäillä sinne sun tänne, niin kaipaisinkin vinkkejä kivoista kohteista Suomen rajojen sisäpuolella. Suuret etäisyydet eivät ole este eikä mikään, vaan tavoitteena on koluta mahdollisimman monta kotimaan kolkkaa.

Nyt siis kaikki omat kokemukset ja vinkit kehiin!

Mistä löytyy maan suloisin Bed & Breakfast?

Mikä on idyllisin majoituspalvelu, mitä meiltä löytyy?

Missä on kauneimmat maisemat ja auringonlaskupaikat?

Minne kannattaa suunnata kameran kanssa heilumaan?

Onko joku erityinen aktiviteetti, jota pitäisi kokeilla?

Mikä ruokapaikka on jäänyt harmillisesti pimentoon suurelta yleisöltä?

Missä on Suomen paras brunssi, aamiainen, pizza tai intialainen?

KERTOKAA, MÄ LÄHDEN NÄIDEN PERUSTEELLA REISSAAMAAN!

Tällä hetkellä suunnitteilla on ainakin autoreissu Porista Lappiin (länsirannikkoa pitkin), joten kivat majoitukset sillä reitillä ovat erityisen haluttuja!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | 17 vastausta

VIIKONLOPPUNA..

FOCUS ON FASHION | Yleinen

..kävin uimassa sekä järvessä että meressä 

..olin ylpeä Porin hellelukemista ja nautin niistä mm. Yyterissä

..rakastin tätä aikaisin saapunutta kesää ihan täydestä sydämestäni (ja rakastan edelleen!!)

..hymyilin useasti teidän lähettämille kommenteille – kiitos jokaiselle!

..kävin viettämässä äitienpäivää perheen kanssa mökillä

..suunnitelin kivoja juttuja kesälomaa varten, pitäisi ehkä tehdä kunnon bucketlist tällekin kesälle!

..vähän kadehdin kämppistä, joka on alkanut nukkua yönsä parvekkeella (soiko sullakin nyt päässä Missä muruseni on?)

..söin aivan liian monta pallollista jätskikiskajätskiä (banaanikinuski ja fazerina ihan ykkösiä!)

..löysin äidistä ihania nuoruuskuvia

..totesin hukanneeni ainakin puolet omaisuudestani – kaikki kesävaatteet teillä tuntemattomilla, eikä mitään käsitystä minne ne viimeisintä muuttoa tehdessäni olen varastoinut

..haaveilin nilkkapituisista napitetuista kukkamekoista – mistä niitä löytää?

..kadehdin turkulaisia ystäviä, joilla oli kuvia valtoimenaan kukkivista kirsikkpuista (yksi hyvin pitkä miinus niiden puutteesta Porille)

..kärsin lähes tinnitykseksi luokiteltavasta korvamadosta, jonka tarjosi Dj Ibusal (biisi: Pilalla)

..skippasin Euroviisut ja keskityin pelkkään jääkiekkoon

POSTAUSTA KOMMENTOIMALLA OSALLISTUT ARVONTAAN, JONKA PALKINTONA ON 2 x 100€ LAHJAKORTTEJA IHANUUS LINGERIE SHOPIIN. JOKAINEN TOUKOKUUSSA JÄTETTY KOMMENTTI TOIMII ARPALIPUKKEENA ELI MITÄ ENEMMÄN KOMMENTOIT, SEN SUUREMMAT OVAT MAHDOLLISUUTESI VOITTAA. MUISTA KIRJATA KOMMENTOINTILOMAKKEESEEN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI, JOTTA SAAN YHTEYDEN VOITON OSUESSA KOHDALLESI!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 72 vastausta