ENHÄN OO VIELÄ NÄHNYT MITÄÄN

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Pötköttelen Clarionin sängyllä ja mietin, miten ihanaa onkaan pitkästä aikaa herätä täältä – Helsingistä. Eilen suunnatessani kotiin Antti Tuiskun keikalta (tai keikan jatkoilta) meinasin painella suoraan Lauttasaareen yhtään sen enempää ajattelematta, kunnes tajusin, että enhän mä enää asu täällä. Mulla oli syksyllä niin pitkään koti kahdessa kaupungissa, että se on tainnut jäädä vähän päälle. Täytyy sanoa, että olisipa edelleen, sillä Helsinki tuntuu tällä hetkellä monta kertaa enemmän kodilta kuin Pori.

Kun loppuvuodesta muutin Poriin, kaupunki oli aivan vieras itselleni ja on sitä vähän edelleen. En vieläkään löydä työpaikaltani salille ilman navia, enkä ymmärrä puoliakaan ihmisten puheista (porilaisilla on todella omituisia sanoja, masaliisa = mokkapalat, aamusti = aamulla). En ole koskaan aiemmin asunut kaupungissa, jonka kolkat ja kadunkulmat eivät ole minulle entuudestaan tuttuja. Turku ja Helsinki olivat molemmat perinpohjaisesti koluttuja ennen muuttoani, mutta Porista mulla oli vain muutama hämärä muisto.

Lätsä – Carlings, Housut – H&M, Kengät ja Pusero – Asos, Laukku – 2ndhand, Kassi – Marimekko

En oikeastaan osaa enää yhtään sanoa minne kuulun. Turku tuntuu rakastettavalta, tänään Helsinki kodilta ja Pori hassulta paikalta, jonne sattuma (paitsi ettei sattumaa ole) kuljetti. Vanhempani ovat huolissaan, etten löydä paikkaani, mutta itse mietin, että miten voisinkaan löytää, kun en vielä ole kokeillut läheskään kaikkea. Ja olen sentään pysytellyt turvallisesti vain Suomen rajojen sisäpuolella.

Olen tässä eri kaupunkien välillä veivatessani vähän muuttanut käsitystäni siitä, millaista elämän tulisi olla. En ymmärrä, mistä koko yhteiskunnalle on syntynyt oletus, että pitää asettua aloilleen ja tehdä samaa työtä päivästä toiseen vähintään 40 vuotta. Sehän kuulostaa aivan kamalalta ja kamalan tylsältä. Toisaalta olen itse niitä tyyppejä, joille hyvätkin muutokset ovat äärimmäisen rankkoja ja raskaita prosesseja, joten ehkä vähän verkkaisempi tahti tämän elämän suhteen voisi olla tarpeen mun kohdallani. Silti aion taistella jämähtämistä vastaan, sillä se ei ainakaan ole sitä, mitä elämältä olen lähtenyt hakemaan.

Juuri nyt kuitenkin lähden hakemaan pientä virkoamista tuolta yläkerran uima-altaalta (tää hotelli on aivan 5/5 aamupalaa myöden) ja yritän samalla toipua univeloistani, jotta jaksaa tänään vielä ajaa kolme tuntia autolla. Oli muuten aivan sairaan kova Antti Tuiskun keikka eilen! Päästiin seuraamaan Anatudea ruoka- ja juomatarjoiluineen aitiosta käsin – kiitos Zadaan ja StarSquadin. Oli ihan huikea ilta!

Mitä tykkäätte kuvissa näkyvästä asusta?

POSTAUSTA KOMMENTOIMALLA OSALLISTUT ARVONTAAN, JONKA PALKINTONA ON 2 x 100€ LAHJAKORTTEJA IHANUUS LINGERIE SHOPIIN. JOKAINEN TOUKOKUUSSA JÄTETTY KOMMENTTI TOIMII ARPALIPUKKEENA ELI MITÄ ENEMMÄN KOMMENTOIT, SEN SUUREMMAT OVAT MAHDOLLISUUTESI VOITTAA. MUISTA KIRJATA KOMMENTOINTILOMAKKEESEEN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI, JOTTA SAAN YHTEYDEN VOITON OSUESSA KOHDALLESI!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | 64 vastausta

TOUKOKUUSSA KANNATTAA KOMMENTOIDA (ARVONTA)

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Yhteistyössä Ihanuus Lingerie Shop

Ihanaa, viimein kesä! Tai ainakin jotain sinnepäin ja sekin riittää. Vielä saisi puihin pamahtaa lehdet, niin omassa pienessä valtakunnassani alkaisi olla kaikki puitteet kohdillaan.

Toukokuussa olen päättänyt panostaa blogiin aivan uudella tavalla ja sitä aietta ruokkiakseni päätin järkätä teille lukijoilleni kisan, joka pakottaa minut postailemaan edes hiukan useammin kuin aiemmin. Nyt lähtee nimittäin käyntiin arvonta, johon osallistutte aina, kun jätätte kommentin blogiini (toukokuun aikana)! Jokainen toukokuussa jätetty kommentti toimii arpalipukkeena eli mitä useammin kommentoit, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet voittaa (kuitenkin vain yksi kommentti / postaus)! Muista kommenttia jättäessäsi täyttää myös kommentointilomakkeen sähköpostiosoite -kohta, jotta saan yhteyden voiton osuessa kohdallesi!

PALKINTONA KAKSI (2) 100€ lahjakorttia Ihanuus Lingerie Shopiin!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 72 vastausta

VIIKONLOPPUNA OLEN..

FOCUS ON FASHION | Yleinen

..käynyt lauantaivisiitillä lempparikaupungissani Turussa moikkaamassa lempparityyppejäni

..ihaillut pyörällä ohi ajanutta aikuista miestä, joka lauloi go go power rangers

..suunnitellut pitkästä aikaa namsiatuntia (vedetään toisinaan tilauksesta ryhmille namsiaa, vaikkei meidän yritys enää elossa olekaan)

..hullaantunut keväästä ja lämmöstä – miten ihanaa, kun voi jättää paksun kaulahuivin pois ja vaihtaa takin kevyempään 

..rakastunut Porin Reposaareen – ihana paikka meren äärellä ja kaupungin paras ravintolakin sijaitsee juuri siellä!

..laskeskellut, että enää kaksi vaivaista viikkoa vappuun eli kesän aloittajaisiin. Joka vuosi tuntuu yhtä uskomattomalta, että kesä tosiaan saapuu tälläkin kertaa.

..harkinnut tekeväni pitkästä aikaa kevätmuodin ABC-postauksen, mutta todennut, että mitä sitä ihminen muuta kevääseensä tarvitsee kuin nappiverkkarit, kissalasit ja ruutukuosia!

..vähän liikuttunut joka kerta nähdessäni taivaalla muuttolintuja

..kironnut taloutemme hajonnutta imuria. Koirankarvoja kaikki paikat täynnä ja imuri rikki – buu!

..huomannut olevani koukussa kaneliin – sitä tekee mieli laittaa ihan kaikkialle!

..todennut, että olisi ehkä korkein aika tutustua podcastien maailmaan? Kaikki puhuu niistä ja kaikki tekee niitä, mutta itse en ole vielä kuunnellut yhtäkään.

..ihmetellyt, että miten kaksi kokonaista vapaapäivää voi hujahtaa näin nopeasti ohitse?


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 1 vastaus