HEI HEI HAMMASPEIKOT

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Kaupallinen yhteistyö / Listerine & Bellablogit

Olin viime viikolla hampaiden tehopuhdistuksessa ja hammaslääkärin tuolissa pötkötellessäni tulin ajatelleeksi, että aika ihmeellistä, miten ihmiset juoksevat kampaajilla ja manikyyreissä kuin viimeistä päivää, mutta viis veisaavat hampaistaan. Hampaiden terveyshän vaikuttaa paljon myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja hoitamaton suu on tutkitusti riski yleisterveydelle. Paljon kertoo jo sekin, että esimerkiksi leikkauksiin ei ole menemistä, jollei purukalusto ole kunnossa.

Sitä ostellaan shampoita ja hiustenhoitotuotteita isolla rahalla ja ollaan äärimmäisen tarkkoja, millä tuotteilla hiuksia hoidetaan. Vaan kuinka paljon voit kertoa sijoittavasi suuhygieniaan vuodessa? Monen kohdalla varmasti vain vuoden hammastahnojen verran ja pari hammasharjaa päälle.

Itse olen nykyisin aivan neuroottinen suuhygieniahifistelijä. Blogin pitkäaikaisimmat lukijat saattavatkin muistaa, kuinka joitakin vuosia sitten leukaluustani löytyi kasvain, joka sittemmin vielä uusiutui. Siitä saakka olen kiinnittänyt aivan erityistä huomiota suuni hyvinvointiin, vaikkei tuo kasvain mistään epähygienisyydestä tai vastaavasta johtunutkaan. Oli kuitenkin sen verran järisyttävä kokemus, että minusta muovautui se tyyppi, josta vitsaillaan kuinka se on taas harjaamassa hampaitaan ja jolla on olemassa lähes kaikki pelit ja vehkeet hampaidensa hyväksi.

Omat hampaani myös reikiintyvät valitettavan helposti, eikä asiaa yhtään auta se, että sokeria tulee syötyä aivan liikaa. Plakilta yritän kuitenkin suojautua muilla keinoin parhaani mukaan. Säännöllisen hampaiden harjaamisen ja langoittamisen lisäksi kaapista löytyy aina Listerinen suuvettä. Listerinen suuvedet sisältävät eteerisiä öljyjä ja fluoria, joiden ansiosta suu pysyy raikkaana, ikenet suojattuina ja karieksen uhka pienenpänä.

Minulle on jostain syystä myös todella tärkeää hampaideni ulkonäkö. Ylähampaani ovat suosikkiasioitani omassa ulkonäössäni ja tahdon todellakin pitää niiden kunnosta ja valkeasta väristä huolen. Tämän yhteistyön myötä sain testiin myös Listerinen Advanced White -suuvettä, joka oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Ja melkoisen miellyttävä sellainen olikin, sillä säännöllisen käytön aloitettuani olen huomannut hampaiden sävyn kirkastuneen. Tuote poistaa värjäymiä hampaiden pinnalta ja muodostaa suojakerroksen, joka ehkäisee uusien värjäymien syntyä. Sen lisäksi siis, että tuotteessa on kaikki muutkin suuveden hyvät ominaisuudet!

Vakkarikäytössä on itselläni jo aiemmin ollut ylläolevassa kuvassa näkyvä Listerine Total Care Zero, joka on alkoholiton ja miedomman makuinen. Myös sinisen pullon Listerine Zero on toimivaa ja miellyttävän miedonmakuista tavaraa! Jatkossa taidan kuitenkin jatkaa tuolla Advanced Whitella valkaisevan ominaisuutensa ansiosta. Mikäli oma suuvesi on vielä hakusessa, niin suosittelen kokeilemaan eri tuotteita, sillä mauissa on jonkin verran eroja ja oma lemppari ei välttämättä ole se ensimmäinen pullo, johon tarttuu. Mutta jollakin suuvedellä joka tapauksessa purskutella kannattaa, jotta hampaat ja suu pysyvät kosteutettuina, raikkaina ja hyvinvoivina!

Kuinka moni teistä käyttää säännöllisesti suuvettä?

 


Kategoriat: Yleinen | 4 vastausta

WALL ART

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Kaupallinen yhteistyö / Desenio

Keväästä ei näy vielä merkkiäkään, mutta lisääntynyt valon määrä on saanut jälleen sisustuskärpäseni pörräilemään tähän aikaan vuodesta. En oikeastaan kovin aktiivisesti mieti muulloin kuin keväisin, miltä koti näyttää. Toki tekstiilejä tekee mieli uusia ympäri vuotta ja joitakin pieniä juttuja päivittää, mutta aina keväisin tekisi mieli hankkia ihan vallan uusi sisustus. Ikinä ei myöskään osaa ennalta arvata millainen tyylilinja minäkin keväänä miellyttää. Tällä hetkellä koti on kuitenkin hyvin hyvin erilainen kuin koskaan aiemmin. Täällä asuu itseni lisäksi kolme muutakin tyyppiä ja huonekalut eivät kaikki ole omiani. Sitä suuremmalla syyllä olen halunnut pitää oman pikkuruisen yksiön kokoisen huoneeni mahdollisimman viihtyisänä.

Sopivasti sattui, että Deseniolta ehdotettiin yhteistyötä kanssani ja sain tyhjyyttään ammottaneille seinilleni uutta ilmettä. Puoliksi leikilläni tilasin mustavalkoisen Gorilla-taulun, mutta ihastuin tuohon mietteliääseen mörökölliin niin syvästi, että hän sai ehdottomasti jäädä seinälle. Gorillan kaveriksi valkkasin vaaleanpunaisilla sävyillä varustetut julisteet (ylempi: pink ornamental architecture, alempi: graphic leaves). Sängyn yläpuolelle ripustin vielä Namastay in Bed -julisteen kuparisilla kehyksillä. Tuo lause, jos mikä kuvastaa mentaliteettiani koko elämän suhteen. Hitaat aamut, aamiaiset sängyssä, päikkärit, köllöttely ja sairaalloisen pitkät yöunet – kaikki lempparijuttujani!

Mikäli sielläkin houkuttaisi uusi seinätaide julisteiden muodossa, niin iloisia uutisia! Koodilla sallajokin lähtee -25% julisteiden hinnasta pois Desenion verkkokaupassa (ei koske handpicked -kategorian tuotteita, eikä yhteistyössä toteutettuja julisteita)! Alekoodi on voimassa maaliskuun ekaan päivään saakka.

The code “sallajokin” gives 25% off posters* between 27th of February – 1st of March. *Except for handpicked-/collaboration posters and frame.

imageimage

Mikä uusista tauluistani on sun lemppari?

sponsored


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | Vastaa

KUN KAIKKI MENEE PÄIN PERSETTÄ

FOCUS ON FASHION | Yleinen

image

Olen yrittänyt aloittaa uutta postausta jo monesti käärimällä sanottavaani positiiviseen muotoon, mutta ei, ei onnistu. Kulunut viikko on ollut yksi paskimmista ikinä ja joka ikinen päivä eteen tuntuu kosahtavan jokin uusi itsestä riippumaton haaste, joka pitäisi saada ratkotuksi. Kaikki alkoi viime viikon perjantaina, jolloin sain niin surkeita uutisia, että oli turvauduttava peräti lakimiehen apuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen marssimassa käräjäoikeuteen saakka asioitani selvittelemään. Sen suhteen ei onneksi pitäisi olla mitään epäselvää ja kaikki on omalta osaltani hyvin, mutta kyllähän se silti hurjalta tuntuu. Koen saaneeni viime aikoina niskaani sellaiset rekkalastilliset silkkaa vääryyttä, että viimeistään tässä vaiheessa loppui sietokyky ja ymmärsin, ettei itsekseen taisteleminen riitä. Epäoikeudenmukaisuus on itselleni kuitenkin niin suurenmoista raivoa aiheuttava seikka, etten missään nimessä jätä pää painuksissa tällaista asiaa roikkumaan tai anna olla. 

Tuosta jutusta kerron kuitenkin enemmän vielä sitten myöhemmin, kun asia loppuunkäsitelty. Sen lisäksi, että joudun ramppaamaan asianajajatoimistolla, on eteeni ilmestynyt myös odottamaton kolmen tonnin menoerä sekä ties mitä muuta mielialaani latistavaa härpäkettä. Tällaisten juttujen keskellä tietenkin myös kosahtaa sulakkeet keittiöstä juuri silloin, kun eläväisessä kommuunissamme ei koko päivänä ole itseni lisäksi ketään paikalla. Reippaana tyttönä marssin kauppaan sulakeostoksille ja vaihdoin mokomat, mutta ei, kyse ei olekaan sulakkeista, vaan keittiön sähköverkoissa on jotain isompaa vikaa. Astianpesukoneellinen tiskejä sitten vaan käsipesuun ja jääkaappi eteiseen. FUCK MY LIFE.

Siinä vaiheessa kun mikään ei suju, tekee mieli alkaa huutoitkeä lattialla viisivuotiaan tavoin ihan naurettavankin pienistä asioista. Mm. siitä, että kaupantäti ei myy sinulle (29-vuotiaalle mummukalle) luontoarpaa, koska henkkarit eivät olleet mukana. ”Sitten mä en valitettavasti voi myydä”. VOI JUMALAUTA. Ymmärrän toki, ettei ole millään tapaa kaupantädin vika ja ymmärrän senkin, että pitäisi olla tapahtuneesta pelkästään iloinen, mutta silti. Odotan jo sitä hetkeä, kun varvas osuu ovenkarmiin tai jokin muu yhtä merkittävä vastoinkäyminen tulee seuraavana vastaan. Sietokyky on nyt sellaisilla äärirajoilla, ettei yhtään naurata, vaikka vähän jo naurattaakin. Karmakurssini olisi syytä kääntyä pikimmiten parempaan päin tai muuten en ala. Olen vakavissani yrittänyt hokea universumille why me -kysymyksen sijaan try me -hokemaa ja hyräillä Kari Tapiota (myrskyn jälkeen on poutasää..), mutta toistaiseksi ei ole liiemmin auttanut.

Mutta hei, eikö ookkin kiva, että kirjoittelen tänne blogiin tällaista rehellistä raivonpuuskaoksennusta sen sijaan, että teennäisesti siloittelisin kaiken ja leikkisin täydellistä elämää? Musta ainakin on. Välillä ottaa päähän ja välillä menee todella huonosti, sellaista se nyt vaan on. Onnellista on kuitenkin se, että minä sekä läheiseni olemme terveitä ja takaraivossa on vahva tunne, että törttöilijät saavat lopulta ansionsa mukaan ja kaikki on taas pian parhain päin. 

Nyt kuppi kaakaota ja Netflixistä Frendejä! Kyntillöitä en uskalla sytyttää, ettei nyt vaan sattuis mitään.


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 26 vastausta