KUN YHTÄKKIÄ HUOMAAT ASUVASI PORISSA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Tajusin vasta nyt, etten ole kertonut viimeisimpiä isoja uutisiani lainkaan täällä blogin puolella – ainoastaan instagramissa (@sallajokin) kailottanut. Tosiaan, asun nykyisin Porissa. Kaikki tapahtui vähän vahingossa ja vähitellen, mutta täällä sitä kuitenkin ollaan.

image (93)

Elokuussa asuttiin parhaan ystäväni isän talossa täällä Porissa viikon verran. Talossa majaili tuolloin myös ystäväni veli ja hänen kavereitaan. Tehtiin ruokaa, pelattiin kumman kaata ja katsottiin ihan liikaa Frendejä. Joku ehdotti, että olisi hienoa, jos olisi samanlaiset asumisjärjestelyt kuin Joeylla, Chandlerilla, Monicalla, Rossilla, Phoebella ja Rachelilla. Ei mennyt siitä hetkestä edes viikkoa eteenpäin, kun oli kämppä jo hankittuna. Samaan aikaan kosahtaneet yrityskuviot saivat vakuuttumaan, että joku Helsinkiä edullisempi asuinpaikkakunta voisi olla taloudellisesti kannattava valinta.

En kuitenkaan tahtonut suinpäin hypätä uuteen elämään, vaan asuin pitkin syksyä kahden kaupungin välilllä ja vasta joulukuussa päätin irtisanoa Helsingin asuntoni ja pesiytyä yksinomaan tänne meidän kommuuniimme. Voin kertoa, että omalle luonteelleni ei ole kaikkein ihanteellisinta asua kolmen ihmisen kanssa samassa taloudessa, mutta otan tämän rikastuttavana ja opettavaisena elämänkokemuksena. Syksyllä sitten mietin uudemman kerran, missä tahdon asua ja kenen kanssa. Silkkaa hulluuttahan tämä on, eikä yksikään ihminen ole ottanut uutista vastaan tyynesti. ”Mitä helvettiä Salla” on todennäköisesti ollut eniten käytetty laini asiasta kerrottuani.

Pori ei ehkä ole Suomen kaupungeista se omakohtainen suosikkini, mutta meidän nelihenkinen perhe on tullut minulle pienessä ajassa niin järjettömän rakkaaksi, että kaikkein mieluiten olen juuri nyt täällä. Pohdin kuukausia, että uskallanko tosiaan vaihtaa asuinpaikkakuntaa toistamiseen vuoden sisään, mutta lopulta järkeilin asian niin, että eipä tässä ole mitään menetettävääkään, eikä minua pitele Helsingissä yhtään mikään (paitsi jumalaisen kaunis Lauttasaari yritti laittaa kapuloita rattaisiin – vieläkin ikävä auringonnousuja ja -laskuja siellä). Loppujen lopuksi ihmiset ympärillä ovat paljon tärkeämpiä kuin suuntanumero osoitteessa.


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | 9 vastausta

MARRASKUUN VIIMEINEN MAANANTAI

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Totesin tänään, että sateinen ja synkkä marraskuinen maanantai on ehkä yksi maailman ikävimmistä asioista. Onneksemme sellaisia ei enää tänä vuonna ole edessä, vaan tämä oli viimeinen laatuaan! Täytyy sanoa, että alkaa ihan tosissaan olla rankkaa tämän jatkuvan pimeyden ja kaamoksen keskellä. Oma mielialani on niin sääsidonnainen, että väkisinkin ajautuu alakuloiseksi tähän aikaan vuodesta. Tänään kuitenkin päätin olla väkisin pirteä ja kävin ihan peräti salilla saakka parempaa fiilistä hakemassa. Ja kyllähän se itse asiassa vähän auttoikin! Toinen mikä itseäni usein piristää on keittiössä hääräily ja kaikkien uusien reseptien testailu. (Kolmantena oljenkortenani kokeilin blogin pariin syventymistä ja näyttää toimivan tämäkin.) 

Viikonloppuna tuli muuten napattua ihan vanhat kunnon asukuvat! Löysin Zarasta mielettömän suloisen helmikoristeisen neulemekon, joka istuu niin täydellisesti, että tekisi mieli hakea sama vielä harmaanakin. En kuitenkaan taida sitä tehdä, sillä viime aikoina on tuntunut siltä, että vaatekaapin valikoimaa pitäisi pikemminkin supistaa kuin kasvattaa.

imageimage

Mekko – Zara / Takki – H&M / Kengät – Bershka, Pipo – Zara, Laukku – DKNY

Mitä tykkäätte asusta?


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 12 vastausta

BRUNCH & CAKE BARCELONA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Seuraavaksi Barcelona-vinkki, jota et voi ohittaa, mikäli nautit herkullisista kasvisruuista ja överitaiteilluista annoksista yhtä paljon kuin minä. 

BRUNCH & CAKE BARCELONA

imagebrunchandcakebrunchbarcelona

Paikka oli oman visiittimme aikana aivan tupaten täynnä ja on sitä todennäköisesti aina muulloinkin, sillä ruokalista ja annokset ovat ihan mielettömiä. Itse tilasin pannareita, mutta kuvasta päätellen lautasellani voisi olla mitä tahansa. Koristeissa ja lisukkeissa ei todellakaan tässä paikassa säästellä! Äitini sen sijaan päätyi vegehamppariin ja juomaksi valitsimme molemmat herkulliset smoothiet. Brunch & Cakesta saa siis helpotusta sekä suolaiseen että makeaan nälkään. Tiskin alla komeili myös rivi jättimäisiä kakkuja, mutta poistuin ravintolasta vatsa niin pullollaan, että kakut saivat jäädä odottamaan seuraavaa kertaa. Brunch & Cake sijaitsee L’Eixamplen alueella aivan keskustan tuntumassa. Suosittelen isosti! 

Brunch & Cake / Carrer Enric Granados, 19, L’Eixample, Barcelona


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 2 vastausta