AURINGONNOUSUN AIKAAN

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Kovin paljon kauniimmin ei päivä kai voi alkaakaan. 

(nämä kuvat viime viikolta, tänään satoi räntää)


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 12 vastausta

VÄSTÄRÄKISTÄ VÄHÄSEN

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Kotikadulla kipsutellut västärkki muistutti, että kesään on matkaa enää vähäsen.

Ihan kohta saa upottaa varpaansa aamukasteiseen nurmikkoon.

Ihan kohta on se päivä, kun emmitään voiko sitä nyt jo ihan oikeasti siirtyä lyhyempiin lahkeisiin.

Ihan kohta saadaan hymyillä runsaina kukkiville voikukkarykelmille.

Ihan kohta öisinkin on valoisaa.

Ihan kohta taas muistetaan, kuinka hyvältä kesäsateen jälkeen tuoksuu.

Ihan kohta bikinikätköjen tonkiminen muuttuu ajankohtaiseksi.

Ihan kohta juostaan ampiaisia karkuun.

Ihan kohta jonotetaan jätskikiskalle viilennyksen toivossa.

Ihan kohta on kesä.

Toisaalta aika kivaakin, että tämä kaikki on vasta edessä – muistetaan nauttia keväästä yhtä antaumuksella!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | Vastaa

JUMALAINEN PINAATTIPASTA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

En ole blogissa tainnutkaan mainita, että olen siirtynyt lähes kokonaan kasvisruokavalioon. Siitä syystä uusia reseptejäkin on tullut luotua yllin kyllin! Käytän yhä maitotuotteita ja kananmunaa, enkä muutenkaan ole pipo liian kireällä uuden ruokavalioni suhteen. Muiden tekemien ruokien sekä ravintolakäyntien yhteydessä olen joskus vähän lepsumpi. Omassa keittiössä kuitenkin valmistetaan vain niitä kasvisherkkuja, joista tämä pinaattipasta on yksi ylivoimaisista suosikeista!

image

Tarvitset:

  • voita tai oliiviöljyä paistamiseen
  • 1 pieni sipuli
  • 70 g tuoretta pinaattia
  • muutama kourallinen kirsikkatomaatteja
  • purkki kuohukermaa tai kaurakermaa
  • n. 250 g pastaa 
  • fetajuustoa
  • suolaa ja pippuria

Tee näin: Laita pasta kiehumaan. Pilko sipuli pieneksi ja paista rasvan kanssa pannulla. Lisää mukaan pinaatti ja lohkotut tomaatit. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää kerma. Pastan kypsyttyä sekoita kaikki ainekset keskenään ja ripottele päälle fetajuustoa.

NAM, SUOSITTELEN KOKEILEMAAN!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 12 vastausta