HELPPO NUTELLAINEN SUKLAAKAKKU

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Sunnuntaina haaveilin suklaakakusta ja päädyinkin kehittelemään aivan oman kakkureseptin, joka paljastui superherkulliseksi! Tähän tulee mm. nutellaa, tuorejuustoa, voita ja suklaata eli pieleen meneminen on lähes mahdotonta. Suurin osa leivontavälineistäni on muuton jäljiltä teillä tuntemattomilla, joten tämä on myös kakku, jonka valmistamiseen et tarvitse sähkövatkainta. Ota resepti talteen ja kokeile omassa keittiössäsi! Jos makunystyrämme ovat yhtään samansuuntaiset, et tule pettymään.

TARVITSET:

pohjaan: 125 g voita, 100 g tummaa suklaata, 2 dl vehnäjauhoja, 2 dl sokeria, 3 rkl kaakaojauhetta, 1 tl vaniljasokeria, 1/3 tl suolaa, 2 kananmunaa 

päälle: 300 g maustamatonta tuorejuustoa, 200 g nutellaa, mantelirouhetta, muutama pala sulatettua valkosuklaata

TEE NÄIN:

♥ Sulata voi kattilassa ja lisää lopuksi joukkoon paloiteltu suklaa

♥ Ota kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan kananmunat

♥ Sekoita kuivat aineet (jauhot, sokeri, kaakaojauhe, vaniljasokeri, suola) keskenään ja lisää vähitellen taikinaan

♥ Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itsellä oli käytössä halkaisijaltaan n. 25 cm vuoka)

♥ Paista kakkupohjaa 175 asteisen uunin keskitasolla n. 20-25 min

♥ Anna pohjan jäähtyä ja valmista päällinen sekoittamalla tuorejuusto ja nutella. Levitä jäähtyneen kakkupohjan päälle. Ripottele lopuksi pinnalle mantelirouhetta ja sulatettua valkosuklaata.

(parasta yön yli jääkaapissa jähmettyneenä, mutta itse tietenkin aloin heti ahmia)


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 4 vastausta

KIIREISEN SYYSKUUN SUOSIKKIPASTA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

En odottanut tältä syksyltä mitään erityistä, enkä ainakaan kiirettä. Yksikään syyskuinen päivä ei kuitenkaan ole päässyt lipumaan ohitse ilman uusia kalenterimerkintöjä ja armotonta stressiä. Eniten häslinkiä elämään on tuonut asunnon osto ja siihen kytkeytyvät pankkiasioinnit (sekä ostajan että myyjän pankit sijaitsivat ihan väärissä kaupungeissa). Nyt on kuitenkin kaunis keskustakaksio minun omani ja enää täytyy odotella hallintaoikeuden siirtymistä itselleni. Ujosti vähän haaveilen pienestä remppailusta ja ainakin makkarin oviaukkoon on saatava pariovet (osaako joku vinkata jo nyt, että mistä kannattaa lähteä etsimään?). Ajattelin uuden kodin myötä alkaa kirjoitella blogiin enemmän myös sisustusjuttuja – niitä on monesti toivottu lisää!

Tässä uuden kodin löytämisen ohella olen myös löytänyt kivoja yhteistyökuvioita syksyksi ja muutamista jutuista olenkin aika innoissani, vaikka se tarkoittaa sitä, ettei ehdi ihan niin paljon lepäilemään kuin on etukäteen haaveillut. Näinä hetkinä lohdutan itseäni kuolemattomilla lausahduksilla, kuten vierivä kivi ei sammaloidu ja levätä ehtii haudassakin. Ei vaan, ilman unta ei tule mun elämästäni mitään ja se onkin sellainen asia, jonka saannista pidän väkisinkin kiinni. Tämän hetken rytmi tuntuu olevan kasilta nukkumaan ja kuudelta ylös.

Mitä hektisempi elämänrytmi on meneillään, sen enemmän tunnun janoavan hiilareita ja kunnon mättöpastaa. Tämä syksyinen superhelppo ja superherkullinen lempparipastani koostuu seuraavista ainesosista:

1/4 punakaalia suikaloituna

puolikas kesäkurpitsa siivuttuna ohueksi

1 valkosipulinkynsi silputtuna

spagettia

pestoa

suolaa

fetajuustoa

oliiviöljyä tai voita paistamiseen

Pasta kiehumaan ja kasvikset pannulle muhimaan. Lopuksi kaikki ainekset sekaisin ja fetajuustoa päälle – nam!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | 3 vastausta

TAVOITTEISSA PYSYÄ LUJANA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Bella-blogit, kaupallinen kampanja

Kaupallinen yhteistyö / Arla

Instagramiani (@sallajokin) seurailleet tietävätkin jo, että ryhdyin alkuvuodesta ihan perinpohjaiseen kuntoremonttiin. Tein Arlan sivuille 12 viikkoisen lupausohjelman, jossa haastoin itseni aloittamaan säännöllisen kuntosalitreenaamisen sekä kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä lautaseltani löytyy. 

image

Alkuun lupausohjelma lähti hienosti käyntiin. Tutustuin eri kuntosaleihin uudessa kotikaupungissani, löysin mieleisen ja hankin salikortin. Onnistuin luomaan itselleni monipuolisen saliohjelman, johon olin enemmän kuin tyytyväinen. Salilla treenailu maistui pitkän tauon jälkeen ja tuntui vahvasti siltä, että tästä se nyt lähtee! Mutta sitten tuli hirmupakkaset ja salitreenaus loppui kuin seinään. Ei enää napannut yhtään rämpiä hyisessä ilmassa kuntosalille hikoilemaan. Huomattavasti enemmän huvitti linnoittautua joka ilta sänkyyn sipsipussi kainalossa.

image

Nyt voisikin siis olla aika palautella mieleen, miksi tällaisen lupausohjelman menin tekemään ja mikä minua siinä motivoi. Tärkeimpänä syynä: en halua olla väsynyt ja voimaton. Tahdon voida hyvin ja tuntea itseni vahvemmaksi. Tahdon antaa elimistölleni parhaita mahdollisia eväitä lisäaineiden ja sokerien sijaan. – kuitenkin samaan aikaan muistaen, että terveellinenkin voi olla hyvää. Tällä viikolla lupausohjelmassani onkin menossa viikko, jolloin muistuttelen itseäni syömään vain hyvänmakuista ruokaa. Puhtaasti syöminen ei itselleni tarkoita missään nimessä herkullisuudesta tinkimistä, vaan lähinnä enemmän vaivannäköä ja keittiössä hääräilyä. 

image

Täten aion taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja vaihtaa sipsipussit vihersmoothieihin ja netflixin kuntosaliin. En siis missään nimessä kokonaan, sipsiä ja tv-sarjoja pitää elämässä olla sopivissa määrin, mutta tämän hetkinen määrä ei mielestäni ole ollenkaan se, mikä on ollut tavoitteissa. Takaisin ruotuun palataan siten, että otetaan tasan nyt salikassi kouraan ja marssitaan kuntosalille. Siispä kivaa keskiiviikkoillan jatkoa kaikille!

Loppuun vielä ihan törkyhyvä smoothievinkki:

♥ Arla Protein Greens mango-lehtikaali-lime -rahkaa

♥ pinaattia

♥ päärynää

♥ banaania


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , | 2 vastausta