Suolainen pannari

FOCUS ON FASHION | Uncategorized

Tuntuu, että viime aikoina on tullut postailtua poikkeuksellisen paljon ruokajuttuja. Sama meno kuitenkin jatkuu yhä, sillä tällä kertaa vuoron saa resepti suolaiseen pannukakkuun! Tätä on tullut nyt väsättyä useampaankin otteeseen ja vähän eri täytteillä varioiden. Ehdoton suosikki kuitenkin on tomaatti-pinaatti-mozzarella-versio!

image

Tarvitset: 8 dl maitoa, 3 kananmunaa, 50 g sulatettua voita, 4,5 dl jauhoja. Suolaa (2 tl) ja pippuria sekä täytteet oman maun mukaan! (esim. 70 g voissa paistettua pinaattia, kourallinen viipaloituja kirsikkatomaatteja ja mozzarellajuustoa)

Tee näin: Mittaa maito kulhoon ja sekoita joukkoon kananmunat. Lisää sulatettu voi sekä lopuksi jauhot (+ mausteet). Vatkaa tasaiseksi seokseksi ja anna tekeytyä +10 min. Sillä välin, kun taikina hengailee odottamassa vuoroaan, voit valmistella täytteitä ja asettaa uunin kuumenemaan 200 asteeseen. (Itse paistoin tässä välissä pinaatin pannulla sekä viipailoin juuston ja tomaatit). Sitten voidaankin jo kaataa taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uuninpellille! Ripottele päälle vielä täytteet ja paista uunissa n. 30 min.

Nam!  Mutustelen tätä tälläkin hetkellä kerätäkseni voimia huomiseen tenttiin ja kirjan kimppuun hyökkäämiseen. Toiminee myös huomenaamulla aamiaisena!


Posted in Uncategorized and tagged by Salla.