Tänään tuli ensimmäistä kertaa kunnon joulufiilarit, kun kävelin Turun teatterisiltaa pitkin lumihiutaleiden leijaillessa alas. Silta oli koristettu kuusin sekä valoin ja taustalla soi vielä taianomainen musiikki. Jos jollakulla muullakin on ollut joulufiilis vähän hukassa, niin kannattaa mennä tuonne sitä etsimään – löytyy varmasti! Sain elämyksestä sen verran potkua, että kävin samalla ostamassa muutamat joululahjatkin alta pois.
Joulukuustani on tulossa varmasti koko vuoden hektisin. Tarkoitus olisi päästä avaamaan liiketila joulun välipäivinä ja voin kertoa, että kiire tulee. Instagramsnäppejäni seurailleet ovatkin voineet huomata, että viikonloppuni kului aika pitkälti remppailun parissa. Vielä ei ole läheskään valmista, mutta parin viikon päästä toivottavasti näyttää jo paremmalta. Remontoinnin lisäksi pitäisi tehdä kaikki muut hankinnat, valmistella avajaisia, suunnitella aivan hulluna ja hoitaa kaiken maailman paperisotkuja. Väsyttää jo pelkkä ajatuskin. Maailman eniten silti odotan sitä päivää, kun saadaan homma virallisesti käyntiin!
Nyt kuitenkin Stuba kainaloon, telkkari ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen päälle, jätskipurkki kouraan ja vaaka-asentoon. Tää maanantai oli tässä!
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!