Kyselin Instagramin puolella (@sallajokin) vinkkejä ikäkriisin selättämiseen ja sain ihan hirveästi viestejä aiheesta! Täytän tosiaan ensi viikolla pyöreitä vuosia, eikä se lähtökohtaisesti tunnu yksinomaan kivalta asialta. Jos ihan rehellinen olen, niin ahdistaa (ahdistaa paljon).
”Ikä on vaan numero. Se ei estä sua tekemästä tai kokemasta samoja asioita kuin 18v. Eri asia sitten haluaako tehdä niitä”, eräs seuraajani kirjoitti.
Tässä ehkä kiteytyy koko ikäkriisini ydin. Tavallaan haluaisin edelleen olla 18-vuotias, jottei kukaan odottaisi multa mitään erityistä. Korvissani humisee päivästä toiseen yhteiskunnan odotukset lisääntymisestä ja aloilleen asettumisesta. Harvase päivä saan myös seurata tuttujen ja tuntemattomien ihmettelyä tavastani elää. Ei tämän ikäinen voi pomppia kaupungista toiseen, miettiä omaa paikkaansa, kokeilla eri työpaikkoja tai asua kommuunissa. Minusta ollaan jopa aidosti huolissaan, kun en tässä iässä täytä niitä kriteerejä, joita ilmeisesti kunnon kansalaiselta odotetaan. Pitäisi hypätä siihen perinteiseen oravanpyörään ja ymmärtää pysyä siellä.
Toinen mitä pitäisi ymmärtää jo tehdä, on lasten hankkiminen. Itse mahdollisesti haluaisin joskus tulevaisuudessa lapsia, mutta tällä hetkellä en ole missään määrin valmis edes harkitsemaan asiaa. On ihan biologinen fakta, että ellen kohta ala harkita, saattaa lapset jäädä saamatta. Mutta sitten se on niin. Uskon vahvasti siihen, että kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Jos mun elämänpolkuuni ei kuulu jälkeläisiä, niin hyväksyn myös sen. Tuntuu silti epäreilulta, ettei miesten tarvitse murehtia oman hedelmällisyytensä hiipumista samalla tavoin.
Toisaalta aika paljon saan itsekin ihmetellä itseäni ja omaa toimintaani. Olen todella herkkä välittämään siitä mitä muut ajattelevat, mutta samaan aikaan myös teen juuri niin kuin itse tahdon. Ei auta sanoa, että elä just niin kuin haluat elää, sillä sen teen ihan varmasti. Se ei kuitenkaan estä mua ahdistumasta muiden lataamista odotuksista. Ja ”muiden” lataamiin odotuksiin luen ihan päättömiä juttuja, kuten uutiset synnytystalkoista. Mun kaltaisten toilailijoiden johdosta Suomen syntyvyys on ennätysalhaista.
Eräs toinen seuraajani kirjoitti, että ”omien epävarmuuksien keskellä sitä melkein oottaa, että ois jo oikeesti aikuinen, eikä nuori aikuinen, joka epäilee kaikkee omia tekemisiä ja ettii omaa paikkaa”. Toivon todella, että tuollainen itsevarma tulevaisuus olisi minullakin edessä – tässä kolmenkympin kynnyksellä nimittäin on elämä epävarmemman oloista kuin koskaan aiemmin. Hassua, että silloin 18-vuotiaana olin lähempänä sitä hyväksyttyä ”peruselämää” kuin mitä nyt olen.
Tästä ikäahdingosta huolimatta olen tällä hetkellä kovin tyytyväinen siihen, mihin elämä on minua kuljetellut, mitä eteeni antanut ja mitä tulevaisuudelle vielä lupailee! ♥