Musta on hienoa, että viime aikojen trendinä on överin kuluttamisen sijaan ollut säästäminen. Säästöjä tekee nykyään muutkin kuin hoivakodit ja maksimaalista voittoa tavoittelevat yritykset. Säästämiseen ja sijoittamiseen on herätty ihan uudella tavalla, ja näistä aiheista keskustellaan paljon arkisemmin kuin ennen. Esimerkiksi Julia Thurénin kirja Kaikki rahasta on noussut kunnon hitiksi, kuten myös Mimmit sijoittaa -blogi – ihan supervirkistävää!

Oma kuluttamiseni on supistunut aika minimiin. Ensinnäkin sen takia, että maapallo on aivan ylikuormittuneessa tilassa ja olen luvannut tänä vuonna (mahdollisuuksien ja itsekurin mukaan) välttää uuden ostamista. Toisekseen sen takia, että haluan nykyään tarkkaan tietää, kenen lompakkoon rahojani kannan. En haluaisi tukea tahoja, jotka tekevät bisnestä epäeettisistä lähtökohdista. Nykyään pyrin tutustumaan tarkemmin yrityksiin, joiden tuotteita tai palveluja ostan. Toisaalta esimerkiksi ruokaostoksilla tämä on ihan hakuammuntaa, eikä minulla ole pienintäkään hajua, millaisissa oloissa ostamiani pensasmustikoita tai perunalastuja tuotetaan.

Tänään luin Ylen uutisen suomalaisten vaatemerkkien vastuullisuusvertailusta. Jutussa kerrotaan, että suomalaiset brändit menestyivät heikosti avoimuuteen keskittyvässä kansainvälisessä vastuullisuusarvioinnissa (Eettisen kaupan ry:n tekemä selvitys). Ja tää onkin juttu, jonka suhteen myös meidän kuluttajien pitäisi olla ankarampia. Mielestäni meidän tulisi jollakin tapaa vaatia yritysten taustoja läpinäkyvämmiksi. Siis sillä tavoin, ettei mikään markkinointitiimin veistelemä sanahelinä eettisistä lähtökohdista riitä, vaan tarvitaan faktaa pöytään. Toisaalta oma hyvinkin tuore kokemukseni osoittaa, että yritysten ”faktat” voivat olla ihan mitä sattuu. Siksi on hyvä, että taustoja tutkitaan aiempaa enemmän.

Oma uudenvuodenliupaukseni tosiaan oli pyrkiä välttämään uuden ostamista ja olenkin aika hienosti siinä onnistunut. Tammikuussa en ostanut yhtäkään uutta vaatetta, helmikuussa lipsahti ja ostin kuvauksia varten kaksi eri asukokonaisuutta (hame, paita, housut, neule, vyölaukku). Maaliskuussa onnistuin jälleen pitämään nollatoleranssin ja nyt huhtikuussa sorruin maailman upeimpaan kukkahaalariin. Kaiken maailman kevätmekkohoukutukset vilisevät sen verran vilkkaina mielessä, että saatan ajautua ostoksille vielä toistekin. En siis ole mikään täydellinen ihminen täydellisellä itsekurilla varustettuna, mutta jossain ruodussa yritän itseni silti pitää.

Toisaalta olen myös sitäkin mieltä, että kansantaloudella ei välttämättä mene kovin hyvin, jos kaikki lyövät lompakonnyörinsä kiinni. Kuluttaminen ei sinänsä ole mikään synti, mutta pitäisi olla tarkempi, mihin kuluttaa. Ensi viikolla 22.-28.4 tulee jälleen vaatevallankumous, jonka tavoitteena on peräänkuuluttaa vaateteollisuuden vastuullisuutta. Vaatevallankumoukseen voi jokainen osallistua ottamalla someen kuvan vaatteestaan ja tägäämällä #whomademyclothes. Itse aion osallistua! Tekisi oikeastaan mieli postata koko vaatekaappi Instagramiin ja jäädä odottelemaan yritysten vastauksia.

Millaisia ajatuksia nämä asiat teissä herättävät? Ja jaksaako kukaan edes lukea tällaista paatosta vai olisiko aika vaihtaa taas kevyempiin aiheisiin?

P.S. Kannattaa käydä allekirjoittamassa vetoomus yritysvastuulaista täällä, jos et sitä vielä ole tehnyt!