10.2.2018

KUN KAIKKI MENEE PÄIN PERSETTÄ

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Olen yrittänyt aloittaa uutta postausta jo monesti käärimällä sanottavaani positiiviseen muotoon, mutta ei, ei onnistu. Kulunut viikko on ollut yksi paskimmista ikinä ja joka ikinen päivä eteen tuntuu kosahtavan jokin uusi itsestä riippumaton haaste, joka pitäisi saada ratkotuksi. Kaikki alkoi viime viikon perjantaina, jolloin sain niin surkeita uutisia, että oli turvauduttava peräti lakimiehen apuun. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen marssimassa käräjäoikeuteen saakka asioitani selvittelemään. Sen suhteen ei onneksi pitäisi olla mitään epäselvää ja kaikki on omalta osaltani hyvin, mutta kyllähän se silti hurjalta tuntuu. Koen saaneeni viime aikoina niskaani sellaiset rekkalastilliset silkkaa vääryyttä, että viimeistään tässä vaiheessa loppui sietokyky ja ymmärsin, ettei itsekseen taisteleminen riitä. Epäoikeudenmukaisuus on itselleni kuitenkin niin suurenmoista raivoa aiheuttava seikka, etten missään nimessä jätä pää painuksissa tällaista asiaa roikkumaan tai anna olla.

Tuosta jutusta kerron kuitenkin enemmän vielä sitten myöhemmin, kun asia loppuunkäsitelty. Sen lisäksi, että joudun ramppaamaan asianajajatoimistolla, on eteeni ilmestynyt myös odottamaton kolmen tonnin menoerä sekä ties mitä muuta mielialaani latistavaa härpäkettä. Tällaisten juttujen keskellä tietenkin myös kosahtaa sulakkeet keittiöstä juuri silloin, kun eläväisessä kommuunissamme ei koko päivänä ole itseni lisäksi ketään paikalla. Reippaana tyttönä marssin kauppaan sulakeostoksille ja vaihdoin mokomat, mutta ei, kyse ei olekaan sulakkeista, vaan keittiön sähköverkoissa on jotain isompaa vikaa. Astianpesukoneellinen tiskejä sitten vaan käsipesuun ja jääkaappi eteiseen. FUCK MY LIFE.

Siinä vaiheessa kun mikään ei suju, tekee mieli alkaa huutoitkeä lattialla viisivuotiaan tavoin ihan naurettavankin pienistä asioista. Mm. siitä, että kaupantäti ei myy sinulle (29-vuotiaalle mummukalle) luontoarpaa, koska henkkarit eivät olleet mukana. ”Sitten mä en valitettavasti voi myydä”. VOI JUMALAUTA. Ymmärrän toki, ettei ole millään tapaa kaupantädin vika ja ymmärrän senkin, että pitäisi olla tapahtuneesta pelkästään iloinen, mutta silti. Odotan jo sitä hetkeä, kun varvas osuu ovenkarmiin tai jokin muu yhtä merkittävä vastoinkäyminen tulee seuraavana vastaan. Sietokyky on nyt sellaisilla äärirajoilla, ettei yhtään naurata, vaikka vähän jo naurattaakin. Karmakurssini olisi syytä kääntyä pikimmiten parempaan päin tai muuten en ala. Olen vakavissani yrittänyt hokea universumille why me -kysymyksen sijaan try me -hokemaa ja hyräillä Kari Tapiota (myrskyn jälkeen on poutasää..), mutta toistaiseksi ei ole liiemmin auttanut.

Mutta hei, eikö ookkin kiva, että kirjoittelen tänne blogiin tällaista rehellistä raivonpuuskaoksennusta sen sijaan, että teennäisesti siloittelisin kaiken ja leikkisin täydellistä elämää? Musta ainakin on. Välillä ottaa päähän ja välillä menee todella huonosti, sellaista se nyt vaan on. Onnellista on kuitenkin se, että minä sekä läheiseni olemme terveitä ja takaraivossa on vahva tunne, että törttöilijät saavat lopulta ansionsa mukaan ja kaikki on taas pian parhain päin.

Nyt kuppi kaakaota ja Netflixistä Frendejä! Kyntillöitä en uskalla sytyttää, ettei nyt vaan sattuis mitään.

♥

15.1.2018

KUN YHTÄKKIÄ HUOMAAT ASUVASI PORISSA

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Tajusin vasta nyt, etten ole kertonut viimeisimpiä isoja uutisiani lainkaan täällä blogin puolella – ainoastaan instagramissa (@sallajokin) kailottanut. Tosiaan, asun nykyisin Porissa. Kaikki tapahtui vähän vahingossa ja vähitellen, mutta täällä sitä kuitenkin ollaan.

Elokuussa asuttiin parhaan ystäväni isän talossa täällä Porissa viikon verran. Talossa majaili tuolloin myös ystäväni veli ja hänen kavereitaan. Tehtiin ruokaa, pelattiin kumman kaata ja katsottiin ihan liikaa Frendejä. Joku ehdotti, että olisi hienoa, jos olisi samanlaiset asumisjärjestelyt kuin Joeylla, Chandlerilla, Monicalla, Rossilla, Phoebella ja Rachelilla. Ei mennyt siitä hetkestä edes viikkoa eteenpäin, kun oli kämppä jo hankittuna. Samaan aikaan kosahtaneet yrityskuviot saivat vakuuttumaan, että joku Helsinkiä edullisempi asuinpaikkakunta voisi olla taloudellisesti kannattava valinta.

En kuitenkaan tahtonut suinpäin hypätä uuteen elämään, vaan asuin pitkin syksyä kahden kaupungin välilllä ja vasta joulukuussa päätin irtisanoa Helsingin asuntoni ja pesiytyä yksinomaan tänne meidän kommuuniimme. Voin kertoa, että omalle luonteelleni ei ole kaikkein ihanteellisinta asua kolmen ihmisen kanssa samassa taloudessa, mutta otan tämän rikastuttavana ja opettavaisena elämänkokemuksena. Syksyllä sitten mietin uudemman kerran, missä tahdon asua ja kenen kanssa. Silkkaa hulluuttahan tämä on, eikä yksikään ihminen ole ottanut uutista vastaan tyynesti. ”Mitä helvettiä Salla” on todennäköisesti ollut eniten käytetty laini asiasta kerrottuani.

Pori ei ehkä ole Suomen kaupungeista se omakohtainen suosikkini, mutta meidän nelihenkinen perhe on tullut minulle pienessä ajassa niin järjettömän rakkaaksi, että kaikkein mieluiten olen juuri nyt täällä. Pohdin kuukausia, että uskallanko tosiaan vaihtaa asuinpaikkakuntaa toistamiseen vuoden sisään, mutta lopulta järkeilin asian niin, että eipä tässä ole mitään menetettävääkään, eikä minua pitele Helsingissä yhtään mikään (paitsi jumalaisen kaunis Lauttasaari yritti laittaa kapuloita rattaisiin – vieläkin ikävä auringonnousuja ja -laskuja siellä). Loppujen lopuksi ihmiset ympärillä ovat paljon tärkeämpiä kuin suuntanumero osoitteessa.

2.1.2018

VUODEN PARHAAT 2017

Vastaa

Vuoden parhaat tyylit: Vuoden 2017 lemppareimmiksi tyyleiksi valikoitui nämä kolme asua. Jos pitäisi joku suosikki kaikista vuoden vaatteista valita, niin se olisi ehdottomasti oikealla näkyvä herrahakkaraishaalari, joka on ollut yksi parhaista ostoksistani ikinä.

Vuoden paras ravintola: Via Tribunalin pizzat lunastivat niin pysyvän paikan sydämestäni, että pakko nostaa ravintola vuoden parhaimmaksi. Juuri tälläkin hetkellä houkuttaisi ihana kuohkeapohjainen mozzarellalla kyllästetty Margherita. Via Tribunali / Sofiankatu 4 / Helsinki.

Vuoden paras matka: Huhtikuinen Rooman matka oli lyhyt, mutta ihan poikkeuksellisen onnentäyteinen. Tarkoitus oli hankkia pikarusketus vapuksi, mutta kohteessa satoi melkein joka päivä ja koko ajan. Yleensä huono sää saa mieleni väistämättä vähän matalemmaksi, mutta Rooman maagisuus ei antanut yhtään tilaa säämasiksille.

Vuoden paras pettymys: Vuosi 2017 oli varmasti elämäni hulluin ja sisälsi muutoksia ehkä enemmän kuin olisin toivonut. Eniten jäi kaivelemaan yrityskuvioiden kaatuminen ihan muuhun kuin omaan yritteliäisyyteen. Siltikin tiedän, että näin piti käydä, jotta olisin tänään juuri tässä, missä nyt olen. Tosi onnellisena. Ja vaikka tuo tapahtunut on varmasti harmittanut enemmän kuin juuri mikään koko elämäni aikana, niin on se myös opettanut paljon.

Vuoden paras juhla: Juhannus oli jälleen juhlapäivistä parhain. Tehtiin kukkaseppeleitä, otettiin ihania juhannuskuvia, siliteltiin heppoja, naurettiin keskellä yötä huoltoasemalla niin kovaa, että vesi purskui suusta ulos, lilluttiin paljussa, mökkeiltiin Himoksella ja valvottiin kasvoille niin järkyttävät silmäpussit, että ne laskeutuivat vasta heinäkuussa (jolloin hankittiin uudet).

Vuoden paras tuuri: Kävin vuoden aikana kahdesti Helsingin Casinolla. Ensimmäisellä kerralla voitin 1800 euroa ja seuraavalla tonnin. Ihan älytöntä! En silti näillä kokemuksillani voi kannustaa ketään uhkapelaamaan, sillä seuralaiseni jäivät nuolemaan näppejään ja olin kummallakin kerralla porukan ainut, joka poistui rakennuksesta voittajana.

Vuoden paras aamiainen: Brunch & Cake Barcelonassa tarjosi niin herkullisia aamupalavaihtoehtoja, että tekisi melkein mieli matkustaa kaupunkiin ihan vaan niiden perässä!

Vuoden parhaat ihmiset: Vuonna 2017 huomasin, että on oikeastaan ihan sama, mitä tapahtuu ja missä tapahtuu, kunhan ympärillä on ne kaikkein rakkaimmat omat ihmiset. Vuosi 2017 olisi voinut olla suorastaan paska, jollei ympärilläni olisi ollut ne, jotka siinä aina ovat. Olen myös tosi onnekas, sillä sain vuoden aikana kokonaiset kolme uutta ystävää elämääni ja päälle vielä kasan kavereita.

Vuoden paras biisi: Tähän olisi voinut laittaa jotain paljon tyylikkäämpääkin, mutta totuus on, että tämä oli koko vuoden lauletuin. Autossa, suihkussa, karaokessa – kitaran säestämänä ja ilman.