VIIME PÄIVINÄ OLEN..

FOCUS ON FASHION | Yleinen

..nyyhkinyt Porin perään ja yhtäkkiä todennut rakastavani kaupunkia niin paljon, etten haluakaan muuttaa.

..siirtänyt kuitenkin puolet omaisuudestani Turkuun ja muistanut taas, miten hyvä täällä on. Turku tuntuu enemmän kodilta kuin mikään muu.

..rakastunut uuteen Turku-kotiini kovasti ja harmitellut jo etukäteen sitä, että sopparini tähän asuntoon päättyy toukokuussa.

..todennut kuitenkin, että kiva vähän tunnustella fiiliksiä ja päättää vasta keväällä, minne haluaa kunnolla asettua. Jos ylipäätään asettuu jonnekin – enhän ole kolmessa aiemmassakaan kodissani asunut juuri yhdeksää kuukautta pidempään.

..jänskäillyt jo ennakkoon yliopisto-opintojen alkamista ja vanhoilla päivillä opiskelua.

..äänittänyt Kuuhullut-podcastin ekan vierasjakson, jossa meillä oli vieraana youtube-videoita tehtaileva jonsiii. Juteltiin mm. sielun iästä, kuudennesta aistista ja siitä, että kuolleet kuulemma asuu peileissä.

..laittanut käyntiin Instagram-arvonnan, josta voi voittaa 50 euron lahjakortin Kivakosin nettikauppaan (Kivakos myy ihanaa kotimaista luonnonkosmetiikkaa). Käykäähän osallistumassa mun tililläni @sallajokin!

..syönyt ihan liikaa ulkona. Pitäisi alkaa laskeutua jo opiskelijabudjetin pariin ja ymmärtää säästää viimeisetkin roposet nuudelipusseihin.

..ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt murehtia kesän yhtäkkistä loppumista. Todellisuudessahan ”vielä on kesää jäljellä” pitää täysin paikkaansa, muttei jostain syystä enää tunnu siltä.

..käynyt ekaa kertaa Maanantaimarketissa ja todennut sen olevan kaikkien kirppisten ykkönen sekä sellainen konsepti, jonka toivoisi leviävän laajemmallekin! Mun mielestä tyylillä toteutetut second hand -liikkeet saisi vallata enemmän tilaa pikamuotiketjuilta ja olla enemmän läsnä kaupunkien keskustoissa.

..tehnyt ihan mielettömän hauskoja löytöjä muuttoprojektin yhteydessä. Esimerkiksi kirje mummolleni vuodelta -97 sekä kaikkia vanhoja noloja lehtijuttuja.

..tullut vähän siihen tulokseen, että tätä blogia olisi syytä päivitellä vähän useammin. Pari kertaa kuussa ei ehkä ole kovin optimaalinen päivitystahti. Yritän taas tsempata!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 4 vastausta

MÄ MUUTAN TAKAS TURKUUN!

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Minun ja Porin yhteinen taival alkaa olla tiensä päässä, sillä muutan syksyllä sinne minne kuulun eli Turkuun. Mulle niin kovin rakkaaseen Turkuun (kyynelehdin tässä samalla silkasta rakkaudesta tulevaa asuinkaupunkiani kohtaan). Kävi nimittäin niin onnekkaasti, että sain opiskelupaikan Turun Yliopistosta. Lähden opiskelemaan kulttuurintutkimusta (kansantiede, folkloristiikka, uskontotiede) ja olen ihan järjettömän innoissani tulevasta.

Aika paljon innostaa myös se, että opinnot alkavat mun parhaan ystäväni seurassa! En tiedä, miten tämä tapahtui, mutta onnistuttiin molemmat survomaan itsemme sisään samalla kertaa. Kukaan ei usko meitä, mutta ei oltu ollenkaan suunniteltu, että tämä menisi näin. Läheisemme ovatkin kokeneet hilpeitä hetkiä uutisen kuullessaan, sillä ei ole ensimmäinen kerta, kun tehdään jotain yhdessä. Rämmittiin ammattikorkeakoulu yhdessä läpi, oltiin yhtiökumppaneita, ollaan asuttu yhdessä, tehtiin oppari yhdessä ja nyt vielä tämä. Sunnuntaina julkaistavassa podijaksossa kerrotaan, miten homma ajautui tähän pisteeseen!

Nyt mulla kuitenkin on ankara asunnonmetsästys meneillään. Ystäväni kävi tänään kurkkimassa yhtä potentiaalista asuntoehdokasta minulle ja kertoi samalla, että vuokra-asuntojen välitys on tällä hetkellä niin kiivasta, että ne katoavat nenän alta ennen kuin ehtii ilmoitusta kunnolla edes lukemaan. Pääsen itse vasta ensi viikolla Turkuun näyttöjä kiertelemään ja pahoin pelkään, että tuolloin on jo liian myöhäistä. Tosin yhteen superkivaan kämppään mulla on vähän jo verkot vesillä, mutta siinä pystyisi asumaan vain ensi kevääseen saakka. Mikä on toisaalta ihan kivakin, niin saisi rauhassa etsiä juuri omanlaisen asunnon ilman tätä hillitöntä kilpailua, joka parhaillaan on meneillään.

Yksi murheenkryyni tämän kaiken ilakoinnin keskellä on minun oma Porin asuntoni. Vähän ajattelin, että laittaisin tämän myyntiin, jottei jäisi mitään riippakiveä perässä roikotettavaksi. Toisaalta olen paljon pohtinut myös vuokraamista, enkä oikein osaa päättää kumpaan kallistuisin. Joka tapauksessa tätä keskustakaksiota tulee aivan hillitön ikävä – etenkin kun mun vastavalmistunut kylppäri on ollut täysin omalla maulla suunniteltu ja tuonut tietynlaista omaa kädenjälkeä tähän kotiin. Jos siellä on joku Porissa sijaitsevaa kaksiota vailla, niin muhun saa olla yhteydessä joko vuokraamisen tai ostamisen merkeissä (fofsalla(at)gmail.com).

Ja mikäli teillä on sisäpiiritietoa vuokrakaksiosta Turussa, niin kertokaa! Jostain syystä mua kiehtoo tällä hetkellä eniten asunnot tois pual jokke, kun aina aiemmin olen asunut vain täl pual jokke. Mut sil tai täl pual, niin ainakin tiedän, että tulen viihtymään! ♥


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , | 8 vastausta

MIKSI EI SAISI ITKEÄ?

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Mua on jo jonkun aikaa mietityttänyt itkeminen. Itse itken paljon ja useimmiten ihan mitättömän pienistä asioista. Saatan purra huulta, jos joku lapsi hyräilee päiväkodin käytävällä Minun ystäväni on kuin villasukka -laulua tai jos katson telkkarista, kun leijonat saapuvat kultajuhliin. Joskus itken ahdistusta, mutta se itku ei yritäkään tulla kuin kotioloissa. Toisinaan taas itku tulee surusta. Leffat, joilla tavoitellaan liikkuttumista saavat mussa aikaan toivottuja tuloksia. Yleensä mun silmät kuitenkin kostuttaa joku asia, joka herättää empatiaa.

En ymmärrä, mikä tässä on väärin? Tämä tuli mieleeni, kun kuulin erään kaverini saaneen palautetta somevideosta, jossa hän itkee. Miksi ei saisi itkeä? Miksi ilo ja nauru ovat jotenkin hyväksytympiä tunteita? Itse en ole kuvannut itkuisia somevideoita koskaan, mutta varmaan pitäisi. Itkeminen on tavallaan aika iso osa minua, vaikka harva silti on nähnyt minua niissä puuhissa. Mutta ne, jotka ovat, tietävät, että teen sitä paljon. Käyttäydyn julkisilla paikoilla yleisesti hyväksyttyjen normien mukaisesti ja alahuuleni onkin joskus repaleinen, kun joudun pidättelemään herkimpinä hetkinä.

Mun eräs ystävä, jota näen ehkä kerran pari vuodessa, sanoo, että mua ei voi ikinä tavata ilman, että jossain vaiheessa purskahdan itkuun. Onneksi hän on itsekin kunnon herkkis ja ymmärtää, ettei se ole kohdallani mitään vakavaa, eikä mua tarvitse alkaa paniikissa lohduttelemaan. Se on vain sitä, että joku asia tuntuu tosi kovaa, ääni alkaa väristä ja silmäkulmasta alkaa virrata kyynelnestettä.

Tehtiin muutama viikko sitten podijakso, jossa aloin itkeä ja sen julkaiseminen hävetti mua. Hävetti, että itken julkisesti. Itkulla ja häpeällä tuntuukin olevan harvinaisen vahva yhteys. Hävettää olla heikko. Pitäisi olla vahva kivikasvo, jota ei hetkauta mikään. Se, joka ei itke on voittaja. Vai kuitenkin elämän kylmettämä? Itse arvostan herkkyyttä yli kaikkien muiden luonteenpiirteiden (enkä tarkoita tällä itkun määrää, vaan sitä, että omaa tunteet, tunnistaa niitä ja osaa asettua toisen asemaan). Siksi tunteiden pidättely ei mun mielestä ole mitenkään hyvä tavoite. Miksi pitäisi yrittää elää niin, ettei mikään tunnu miltään?

Yksi kaikkein ärsyttävimmistä asioista tässä itkunpihtauskulttuurissa on ehkä se, että lapsia kasvatetaan edelleen ”pojat ei itke” -mentaliteetilla. Varmaan ihan vahingossa ja tiedostamatta, mutta ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen kuullut vanhempien tai varhaiskasvatuksen ammattilaisten arvostelevan pojan pillittämistä. Tai kuullut kommentteja, kuinka joku melkein alkoi itkeä, mutta sai onneksi hillittyä itsensä.

Jatkossa: itkekäämme enemmän ja estoitta!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | 9 vastausta