Kuusenkerkkäsmoothie

FOCUS ON FASHION | Yleinen

En tiedä voisiko teitä vähempää kiinnostaa ainaiset smoothielitkuni, mutta itse tykkään kirjoitella smoothiereseptejä tänne blogin puolelle ”talteen”. Välillä iskee inspiraatiovaje, eikä meinaa keksiä muita ainesosia kuin banaanin ja mustikat. Toisaalta banaanimustikkasmoothie on oikein erinomaista, mutta ihan jo lähimetsästäkin saattaa löytää aivan uusia tuttavuuksia, jotka voi survaista blenderiin marjojen ja hedelmien kaveriksi. Esimerkiksi nokkosia käytän nykyisin melkein aina aamusmoothieni joukossa. Alkavat vaan mokomat jo loppua varastoistani. Onneksi kuusenkerkkähype saavutti minutkin ja älysin tarpeeksi ajoissa lähteä niitäkin poimimaan. Vielä varmasti ehtii, mutta parin viikon päästä voi olla jo myöhäistä!

Kuusenkerkät tosiaan ovat vaaleanvihreitä kuusien vauvaneulasia, joita voi käyttää esimerkiksi saalaateissa tai keitoissa. Tai no neulanen on ehkä vähän huono sana, sillä nuo ovat oikein pehmeitä pureskeltavia, eikä lainkaan pisteliäitä. Kuusenkerkät sisältävät runsaasti hivenaineita, antioksidantteja sekä A- ja C-vitamiineja. Niiden kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta saattaa olla, että eräskin bloggaaja rikkoi sen verran lakia, että hommasi oman kulhollisensa muualta kuin omalta pihalta. Mitään en kyllä myönnä.

  • ♥ n. 6-10 kuusenkerkkää
  • ♥ pakastettuja boysenmarjoja
  • ♥ 1 jääkaappikylmä banaani
  • ♥ kourallinen kaurahiutaleita
  • ♥ maustamatonta jugurttia
  • ♥ steviaa

Kuinka moni teistä on hyödyntänyt kuusenkerkkiä keittiössä?


Posted in Yleinen and tagged by Salla.