Kolmas linja 32, Helsinki
Hurraa – nyt voin viimein kertoa, minkä parissa olen kuluneet kuukaudet viettänyt kuin liimattuna! Ystäväni ja minun yritys ONNEKSINYT on onnellisuus- ja hyvinvointistudio Helsingin Kalliossa. Omasta mielestäni tällä hetkellä koko maailman paras paikka, vaikka remonttiviimeistelyt ovatkin vielä käynnissä ja seinän kaatamisesta jäljelle jäänyttä kivipölyä ympäri huushollia. Täytyy kiireen vilkkaa hoitaa paikat kuntoon, sillä avaamme liikkeen jo 27.12! Ei ole koskaan ennen jännittänyt yhtään mikään näin paljoa – suorastaan tärisyttää pelkkä ajatuskin siitä, mihin ollaan ryhtymässä. Silti tiedän, että juuri näin pitää tapahtua juuri nyt!
Yrityksemme tavoitteena on olla paikka, josta lähdetään hyvällä mielellä. Tarjoamme työkaluja sekä fyysisen että henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon ja kohentamiseen. Palveluistamme löytyy mm. kursseja, teemailtoja, lastentunteja, rentoutusta sekä Namsiaa. Namsia on mm. ketteryyttä ja lihasvoimaa parantava liikuntalaji, joka perustuu kehon luontaiseen liikkuvuuteen. Aivan paras liikuntamuoto, johon saimme inspiraation työssämme lastentarhanopettajina. Laji sopii ihan jokaiselle ja olen aika varma, ettei siitä voi kukaan olla tykkäämättä! Olemme pilotoineet Namsiaa kaiken ikäisten miesten ja naisten kanssa saaden yksinomaan positiivista palautetta. Tunteja suunnitellessamme vain ihmettelemme, että miten kukaan ei ole keksinyt juttua jo aiemmin!
Joulun välipäivinä on mahdollisuus päästä kokeilemaan ryhmätuntejamme lähes puolitettuun hintaan (7,50€) ! Varatkaahan paikkanne ajoissa tai tulkaa ainakin moikkaamaan! ♥ ♥ ♥
Niin ja tosiaan, se on goodbye Turku ja hello Helsinki! Haikein mielin jätän maailman kauneimman kesäkaupungin taakseni ja muutan pääkaupunkiseudulle. Vielä kun onnistuisi kodin löytämään jostakin (kivoista kohtuuhintaisista asunnoista Meilahdessa, Lauttasaaressa tai Arabiassa saa vinkkailla – ei väliä onko vuokra vai oma, kunhan joku koppi koiralle ja mulle löytyisi)!