HEHKUU

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Yhteistyössä Butik Beauty

Täällä ollaan vietetty koko viime viikko äärimmäisen hektisissä ja jännittävissä tunnelmissa. Onneksi aikaa rentoutumisellekin on silti vähän järjestynyt, sillä tasan viikko sitten pötköttelin autuaan onnellisena Butik Beautyn tiloissa. Kiia teki kasvoilleni Schrammek Green Peel -hoidon, joka on valehtelematta koko maailman paras kasvohoito. Olen kokeillut vuosien saatossa lukuisia eri kasvohoitoja, mutta tämän avulla olen saanut kaikkein näkyvimpiä tuloksia. Tämä oli siis jo toinen kerta, kun Schrammek Green Peel -yrttihoito kasvoilleni tehtiin. Kyseinen hoito on suosittu esimerkiksi juuri juhlien alla (edeltävänä päivänä), sillä kirkastava vaikutus näkyy välittömästi. 

kasvohoidossa

Schrammek Green Peel -yrttisyväkuorinta sisältää seoksen luonnon yrttejä, eikä joukossa ole synteettisiä raaka-aineita tai kemikaaleja. Iho virkistyy ja kirkastuu aivan välittömästi, kuten omista ennen & jälkeen -kuvistanikin saattaa huomata. Ihohuokoiset nenän päältä ovat kaikonneet kuin tuhka tuuleen. Pitäisi oikeasti muistaa käydä kasvohoidossa hieman useammin kuin puolen vuoden välein, sillä sen jälkeinen fiilis on aina jotain ihan parasta!

Butik Beautyssa oltiin sen verran kivoja, että annettiin teille lukijoillenikin kunnon pikkujoulutarjous. Kertomalla hoidon yhteydessä Sallan blogitarjouksesta saatte tämän 98 euron arvoisen kasvohemmottelun hintaan 75€! Suosittelen niin lämpimästi kuin suositella vain voi! Tarjous on voimassa 18.12.2016 saakka.

Kaunista lauantaita kaikille!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 4 vastausta

CHOCOLATE COVERED FROZEN BANANAS

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Ah, uusi lempparijälkkärini – suklaakuorrutetut banaanitikkarit! Tehtailen näitä ihan liukuhihnatuotantona, kun olen niin koukussa.

Eli homma menee yksinkertaisuudessaan näin:

Puolita haluamasi määrä bananaaneja ja törkkää jäätelötikku jokaisen banskupuolikkaan jatkoksi 

♡ Laita banaanit pakkaseen n. 3 tunniksi

♡ Tämän jälkeen valmista suklaakuorrute joko itse raakasuklaata keittelemällä tai ihan vaan kaupasta ostettua lempparisuklaata sulattaen. Itse käytin näihin kuvan banskuihin appelsiinilla maustettua tummaasuklaata.

Kannattaa kaataa sula suklaa syvään mukiin, johon on helppo dippailla banaaneja. Suklaa jähmettyy jäisiin banaaneihin todella nopeasti, joten mikäli haluat päälle vielä esim. granolaa tai hasselpähkinärouhetta, niin ripottele ne välittömästi dippauksen jälkeen päälle. 

♡ Jes, valmista nautittavaksi!

Kuinka moni teistä on jo kokeillut banskutikkareita?


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | Vastaa

MÖKKI TEKEE HYVÄÄ

FOCUS ON FASHION | Yleinen

Olipa rentouttava viikonloppu! Paineltiin Jonnan ja Iinan kanssa kotikonnuilleni syysmökkeilemään ja oli ihan parasta. Nyt jo ikävä Jonnan uskomatonta lohirisottoa ja Iinan jättikorvapuusteja! Meillä on aina näillä jo perinteeksi muodostuneilla mökkireissuilla sellainen tapa, että muut kokkaavat, tiskaavat ja ahertavat sillä välin, kun minä istun sohvalla laulamassa itse keksittyjä biisejä törkein sanoituksin. Tai oikeastaan vain sitä yhtä ja ainoaa, jonka luonnostelin jo ensimmäisellä mökkireissullamme vuonna 2012. Ehdottomasti vaalimisen arvoisia sekä Baskimaa-biisi että ystävyys noiden kahden blogimuijan kanssa!

Ihan hassua, että ollaan Iinan ja Jonnan kanssa tunnettu jo lähes kymmenen vuotta. Iinan kanssa tutustuttiin Visit Swedenin järjestämällä legendaarisella blogimatkalla Tukholmaan vuonna 2008 ja Jonnan kanssa samoihin aikoihin Nissanin brunssilla. Kuitenkin vasta Tampereella järjestetyissä blogibileissä löydettiin meidän oma dreamteam ja sen jälkeen ollaankin koettu vaikka ja mitä! Aika hienoa, että maaliskuussa 2007 syttynyt ajatus omasta blogista on antanut mulle jotain näinkin arvokasta. 

imageimageimage

Superia alkanutta viikkoa kaikille!


Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina | 5 vastausta